Olipa hauskaa saada jälleen keittokirja Blogat-yhteistyön välityksellä. Kiitos Gummerukselle Verna Kaunisto-Feodorowin ”Reseptien aarteet” -kirjasta. Ja kiitos kirjailijalle kimmokkeesta valmistaa maksalaatikkoa vuosien tauon jälkeen. Se oli suoranaista herkkua!

Kirjan maksalaatikon  ohjeessa oli maksan määrä melko vähäinen, vain 100 – 150 grammaa reilun litran puuroannokselle. Käytin itse maksaa rapiat 300 grammaa, eikä laatikko sittenkään maistunut kovin voimakkaasti maksalta. Makuasioita tietenkin…

Maksalaatikko

2,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
2,5 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
1,5 dl rusinoita
0,5 dl siirappia
1 kpl sipuli
2 rkl voita
300 g jauhettua naudan maksaa
1 kpl kananmuna
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus meiramia

vuoan voiteluun: voita
pinnalle: 2 dl kuohukermaa

Kiehauta vesi, mausta suolalla ja lisää joukkoon riisi. keitä, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito, kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä jatkuvasti sekoittaen noin 20 minuutin ajan. Jäähdytä puuro. Lisää joukkoon rusinat ja siirappi.

Kuullota hienonnettu sipuli voissa, jäähdytä. Lisää jäähtyneen puuro joukkoon.

Lisää puuroon myös maksa, kananmuna ja mausteet. Levitä seos huolellisesti voideltuun uunivuokaan. Kaada kerma vuokaan tasaiseksi kerrokseksi.

Kypsennä 180 C uunissa noin 45 minuuttia. Tarjoa puolukkasurvoksen tai –hillon kera.

Etsin sattumoisin Suvi Aholan mainiosta ”Koko suku keittiössä” -kirjasta jotakin ohjetta samoihin aikoihin, kun sain käsiini ”Reseptien aarteet”. Valitettavasti Aholan huikea kirjoittajalahjakkuus laski Verna Kaunisto-Feodorowin tekstin arvoa.

Ehkä kirja olisi kannattanut toimittaa huolellisemmin? Muun muassa ”kernaasti”-sanan toistuvuuden olisi voinut vaivattomasti kontrolloida ihan tavallisella tekstinkäsittelyohjelmalla. Joitakin kielellisiä kummallisuuksia tekstiin oli livahtanut muutenkin, esimerkiksi lause ”Kaali on yksi niitä maailman ruokaihmeitä, joita en väsy koskaan hämmästelemään”. Lätinää on muutenkin aika paljon, sellaista yleistä sanojen viskelyä. Pieni tiivistäminen olisi tehnyt hyvää.

Mutta kirjan perusajatus on hyvä, sukujen historiaa voi peilata myös ruoan kautta. Perintöohjeissa on paljon hiljaista tietoa.  Reseptit ja ruokalajit välittävät tunnemuistoja samaan tapaan kuin musiikki. Mieleen voi nousta vaikka mitä, niin hyvää kuin pahaakin, jopa suoranaista unohtamista kaipaavaa.

Itse jäin pohtimaan oman sukuni reseptejä tai oikeastaan niiden vähäistä sukupolvisyvyyttä. Äidin ruokaohjeet ovat hyvin tallessa ja muistissakin, mutta mamman eli äidin äidin ruoasta en muista mitään. Hänen kuollessaan olin viisivuotias. Mamma oli käsittääkseni erittäin taitava ruoanlaittaja. Isä ei paljon ruokaa laittanut eikä mummu eli isän äiti senkään vertaa. Ja koska minulla ei ole lapsia, eivät omatkaan kokkailuohjeeni tule siirtymään seuraavalla sukupolvelle. Siksipä onkin hyvä, että ruokaohjeita voi jaella blogissa 🙂