Viikonvaihteesta on taas tulossa harmaa ja sateinen, hohhoijaa. Jos ei muuta keksi ohjelmaksi, kannattaa kokeilla kotileipoisia wienerleipiä. Kaulimiseen ja kääntämiseen kun kuluu helposti tovi jo toinenkin 🙂
Wienerleivistä syntyy on helposti vähän tunkkainen mielikuva, joka vie jonnekin 1970-luvun linja-autoaseman baariin ja edellispäiväisiin, halvalla margariinilla kaulittuihin, hillosilmäisiin ja vaniljamassatäytteisiin leivonnaisiin. Aivan turhaan, sillä wienerleivät ovat samankaltaisia herkkuleivonnaisia kuin briossit tai croissantit. Niiden leipomisessa on omat niksinsä, ja tässäkin puuhassa harjoittelu tekee mestarin.
”Kaulitaan ja käännetään” hoettiin aikoinaan jossakin voileipäkeksimainoksen sloganissa. Samasta on kyse, jos haluaa leipoa lehteviä wienerleipiä kotikonstein: lehtevyys syntyy kaulinnasta ja taikinan taittelusta. Vähän malttia ja hellä ote taikinaan auttavat.
Kaikki taikinan raaka-aineet saavat mielellään olla jääkylmiä – jopa jauhot voi laittaa pakastimeen jäähtymään ennen leipomista.
Wienerleipätaikinasta on helppoa muotoilla mitä moninaisimpia kahvileipiä: kampawienereitä, solmuun kietaistuja wienereitä ja täytettyjä versioita nyytteinä tai kierteisinä.
Wienerit kannattaa paistaa kiertoilmatoiminnolla, jos sellainen kotiuunista löytyy.
Sokerivesikuorrute kruunaa rapean wienerleivän, jolla ei muuten ole mitään tekemistä Wienin kaupungin kanssa. Muualla ne tunnetaan nimellä ”danish”. Tanska onkin kuuluisa rikkaasta leivontakulttuuristaan, joten kunnia wienereistä kuuluu oikeutetusti juuteille.
Wienerleivät kotikonstein
(n. 24 kpl)
2,5 dl kylmää maitoa
50 g hiivaa
1 kpl kananmuna
0,75 dl sokeria
n. 1 tl suolaa
ripaus kardemummaa
25 g voita
n. 7 dl vehnäjauhoja
kaavilointiin: 200 g voita
täytteeseen: paistonkestävää marmeladia tmv.
pinnalle: kananmunavoitelu, mantelilastuja, sokerivesikuorrutetta tmv.
Liuota hiiva jääkaappikylmään maitoon. Lisää joukkoon kananmuna, sokeri, suola, kardemumma ja huoneenlämpöinen voi. Lisää jauhot kerralla ja vaivaa taikinaksi. Lyhyt alustus riittää. Jätä taikina lepäämään hetkeksi.
Muotoile kaavilointivoista noin 20 cm x 20 cm neliö, paksuudeltaan noin 0,5 cm. Muotoilu onnistuu hyvin kahden leivinpaperin välissä.
Jauhota reilusti leivintaso. Kumoa taikina tasolle ja vaivaa sitä hetki. Muotoile taikinasta noin 40 cm x 40 cm neliö. Laita kaavilointivoi taikinalevylle ja taittele taikina kirjekuoren tapaan voilevyn päälle. Lyö taikinaa kaulimella muutaman kerran, jotta voi kiinnittyy taikinaan.
Kauli taikinasta noin 30 cm x 50 cm levy. Taittele taikinalevy kolminkertaiseksi. Käännä suorakulmaista taikinalevyä 90 astetta ja kauli uudelleen 30 cm x 50 cm levyksi. Toista taittelu vielä kahdesti. Siirrä taikina viileään lepäämään noin puoleksi tunniksi.
Kauli levännyt taikina uudelleen 30 cm x 50 cm levyksi. Muotoile wienerleipiä haluamallasi tavalla. Solmuwienereitä varten leikkaa taikinasta soiroja ja kierrä ne löyhälle solmulle, nosta solmut leivipaperilla peitetylle leivinpellille. Kierrewienereitä saat levittämällä taikinalevylle paistonkestävää marmeladia. Kierrä taikinalevy napakaksi rullaksi ja paloittele noin 2cm paksuiksi paloiksi. Nosta palat paperisiin vuokiin leikkuupinta ylöspäin.
Kohota leivonnaisia lämpimässä paikassa leivinliinalla peitettynä. Kuumenna uuni 225 C. Voitele wienerleivät kevyesti kananmunalla. Ripota pinnalle mantelilastuja. Paista wienerleipiä noin 10 minuuttia. Jäähdytä ilman leivinliinaa, jotta wienereiden rapeus säilyy. Korista jäähtyneet leivonnaiset sokerivesikuorrutteella.
TGIF. Työntäyteinen viikko takana. Kunhan illansuussa saamme Herra Raadelman kotiin itäisestä rantakaupungista, huoahdamme ja aloitamme viikonlopun himmailun samantien. Mutta nyt tänä Rouva lähtee Pariisiin. Kuulemiin!
Namimaiskis… Kaik män, aivan ihania, annettiin kuitenkin muutama naapurille 🙂 ei muistuta viinerimielikuvaani pätkääkään. Heli rules! Hyvät viikonloput teille 🙂
Kiitos samoin :)!