Sain ahkeralta blogini lukijalta taannoin toiveen, että mainitsisin myös täällä ”emoblogissa” niistä päivityksistä, joita teen Turun Sanomien blogiini. Toive toteutukoon. ja tässä ensimmäinen linkitys aiheeseen ”Tilliliha: intohimo vai ällötys”. 

Lisää kuulumisia: tältä näyttää meidän kotimme etupiha, tai takapiha, miten vaan. En mielelläni valittaisi, mutta nyt kyllä alkavat mittarit mennä punaisille. Rakennusyhtiö Hartela, jonka toimintaan muuten olemme olleet tyytyväisiä, päätti vaihtaa koko kotipolkumme maa-aineksen.

Työ alkoi touko-kesäkuun vaihteessa perimmäisen paritalon edustalta. Tarkkaa tietoa projektin laajuudesta emme saaneet heti alkuun, mutta pikkuhiljaa kaivos on edennyt kohti meidän taloamme.

Kaksi kuukautta on kuunneltu kuorma-auton murinaa, kaivurin louhinnasta lähteviä ääniä ja nyt viime viikosta alkaen seinän rouhimisesta aiheutuvaa ihmerapinaa. Luvassa on vielä kuopan täyttövaiheen täristinmelu. Se alkanee noin viikon kuluttua.

Työt alkavat aamuseitsemältä ja päättyvät noin kolmelta iltapäivällä, joskin raskasta kalustoa kuljetellaan muinakin aikoina (esimerkiksi eilen illalla yhdeksän jälkeen). Viikonloppuina on siunatun hiljaista, eikä tuo päivämelukaan haittaisi, jos kävisin töissä muualla. Kotitoimisto ei nyt oikein nappaa.

Vielä olisi kuukausi tätä lystiä edessä, sillä Hartelan arvio työn valmistumisesta on elokuun loppu.

”Eikä tässä vielä kaikki” – pääsisäänkäyntimme siirtyi alapihan puolelle ja työhuone toimii nyt eteisenä. Harmittaa naapurien puolesta, jotka ovat jo kaksi kuukautta kulkeneet kotiinsa makuuhuoneen kautta. Autot pysäköimme tien vierustoille, koska pysäköintitilat ovat remontin alla. No, onneksi on kesä eikä kinoksia estämässä parkkipaikan löytämistä muutenkin kapealta väylältä.

Josta johtuikin mieleeni viime joulukuinen pikku manööverimme, kun samainen Hartela pyysi tyhjentämään ulkovaraston päivän ajaksi. Tuulessa ja lumituiskussa kannoimme pihamaalle kaiken varastotilaan tallennetun, joita nyt sattui olemaan auton kesärenkaista puutarhan kasteluletkuun ja kausivaatteisiin. Ja sitten seuraavana päivänä taas kaiken takaisin varastoon, josta oli poistettu lattiapinnoite. Nyt tuo sama souvi on taas edessä, kun Hartelan miehet tulevat pinnoittamaan varaston permannon uudelleen.

Ja onneksi säät ovat nyt olleet enempi viileitä kuin kuumia, sillä tuo etuovi on tarjonnut meille parhaan mahdollisen ilmanvaihdon hellepäivinä.

Kuten sanoin, en viitsisi valittaa, mutta valitin nyt kuitenkin. Tämä on hyväosaisen ihmisen turhaa rutinaa, tiedän. Mutta minua kiinnostaisi teidän mielipiteenne: pitääkö tämä  vain hyväksyä hymyillen ja todeta, että hienoa, kun rakennuttaja korjaa tekemänsä – tai alihankkijansa tekemän – virheen?

Ainakaan en enää suosittele Hartelan asuntoja kenellekään, ja tulenkin pyytämään, että meidän perheemme antama referenssi Raadelman sivuilta poistetaan.