lohi_paholaisenhillo_halloumi_2
Tervehdys! ”Olen selkä” eli blogi- ja yleisemminkin sometauko on nyt takana. Se teki itse asiassa oikein hyvää, joten voin suositella muillekin bloggareille.  Paluun kunniaksi muutin hieman blogin visuaalista ilmettäkin.

lohiateria1 (1280x963)
Aloitetaanpa eilisellä aterialla. Muutama viikko sitten kauppareissulla tarttuivat mukaan valmiit Paholaisen hillolla ja sinihomejuustolla maustetut lohinyytit. Voi että, kun olivat herkullisia! Valitettavasti kauppiaan hillopurkki oli sittemmin ehtynyt eikä ainakaan meidän onnistunut saada uusintasatsia siitä herkusta.

Päätinkin sitten itse valmistaa kopion ruokalajista ja erän tuota chilihilloa. Hyvin se onnistui tölkkitomaateistakin. Lohitaskujen sinihomejuuston vaihdoin halloumiksi, mikä oli mielestäni onnistunut keikkaus.

Paholaisen hillolla ja halloumilla maustettu uunilohi

n. 1 kg lohifileetä
250 g halloumijuustoa
n. 2 dl Paholaisen hilloa
suolaa maun mukaan

lohi_paholaisenhillo_halloumi

Huuhtaise lohifilee ja kuivaa talouspaperilla. Leikkaa loheen ristikko niin, että se ei riko nahkaa. Siirrä kalapala uunivuokaan.

Levitä Paholaisen hilloa kalaan tehtyihin viiltoihin ja lopuksi myös pinnalle. Murustele halloumi ja levitä juustoa samoihin viiltokohttin. Ripota loput juustopalaset lohen pinnalle.

Laita lohi 200 C uuniin ja kypsennä puolisen tuntia tai kunnes juusto on ruskistunut ja kala kypsää.

Tarjoa raikkaan salaatin ja keitettyjen perunoiden kera.

jaahdytin_ja_roseviini (906x1280)

Piikkiön Alkon taitava viinimyyjä suositteli lohen kyytipojaksi Valdivieso Sparkling Rosé Sec -kuohuviiniä. Se sopikin mainiosti makeansuolaiselle lohelle. Pullon vieressä iki-ihanasta Kelovee-myymälästä saamamme samppanjajäähdytin, jonka sisällä on notkea kylmäelementti. Settiin kuuluva valkoinen tarjoiluliina puuttuu kuvasta, se on ”jossakin”…

raadelma_toukokuunalku_2013 (1280x950)

Täällä Raadelmassa kevät on edennyt todella verkkaiseen tahtiin. Kuusiston salmesta jäät lähtivät nippanappa Vapuksi. Lehtipuut eivät ole edes kunnolla hiirenkorvalla. Yöt ovat edelleen yllättävän vilpoisia, emmekä ole sen vuoksi Herra Raadelman kanssa päässeet terassin ja parvekkeen kevätkunnostukseenkaan. Öljykäsittelyä varten vuorokauden lämpötilan kun tulisi olla yli + 5 C. No, varmaan sellainen vuorokausi on ollut, mutta kun ei saisi sataakaan. Vaan mihinkäs meillä nyt kiire olisi, ehtinee tuon öljyämisen myöhemminkin.

orvokit_2013 (1280x861)

Orvokkeja sentään sain aikaiseksi istuttaa etuoven viereen siirtämäämme suojaruukkuun.

Lopuksi vielä tuosta blogitauosta. Meidän äitimme kuoli huhtikuun lopussa ja siunattiin haudan lepoon toissapäivänä. Oli jotenkin vaikeaa jatkaa blogin pävittämistä, kun täällä blogosfäärissähän nyt paistaa aurinko aina eikä mitään ikävää tapahdu kenellekään. Valheen voi välttää näinkin.

13 kommenttia artikkeliin ”Täällä taas

  1. ”I´ll be back”, sanoi Terminatorkin. Ihan mukavaa, että olet taas selkä oli tauon syy ollut mikä tahansa, mutta etenkin nyt.

    1. Kiitos! Oli aika jännä kokemus olla bloggaamatta, vähän kuin ”oikealla” paastollakin. Jotenkin sellainen etäinen.

    1. Kiitos! Muutama pikkuajatus on ehtinyt muhia mielessä, ja niistä lisää lähiaikoina. Liittyvät muun muassa minimuffinipeltiin.

  2. Tervetuloa takaisin, kiva taas ”nähdä” sinua. Ja otan osaa suureen suruusi! Ensimmäinen vuodenkierto menee (ainakin minulla meni) vaikeasti, kun kaikkina juhlapäivinä ajatukset tulevat niin pintaan. Ja heti alkoi äitienpäivällä 😦

  3. Lämpimästi tervetuloa takaisin! Ruokaohjearkistostasi on iloa aina, myös päivitystaukosi aikana. Toivottavasti kevät tästä eteenpäin hellii Raadelman väkeä!

    1. Kiitos! Kiva kuulla, että arkistosta löytyy reseptivinkkejä. Uutta juttua on luvassa – ja kaipa se kevätkin jossakin vaiheessa tulee :)!

  4. Jee, kiva kun taas olet linjoilla. Ja että töräytit tähän alkuun heti taas tuollaisen ”tätä nyt on ihan pakko kokeilla” -reseptin. Nam nam nam 🙂

Comments are now closed.