Rouva Raadelman sähköiseen postilaatikkoon kilahti jokunen hetki sitten lukijapalautetta, jonka koin tähdelliseksi tuoda julki mitä pikimmin. Koska jälkimmäinen lukijaposti kuuluu näin:

”Minusta olisi vallan hienoa, jos peräti julkaisisitte palstallanne tämmöistä lukijapostiakin. Olen enempi vaatimaton rouva ja pysyttelen mieluusti nimerkin suojissa mutta uskon, että kysymykseni askarruttaa monia ja voisinkin esittää toiveeni osuvasti ”yksi monien puolesta”. Nuita viipalepiparkaakkuja on verraten helppo tehdä, jos aika ei anna myöten perinteisin Paraisten semmoisiin.

kunnioittavasti,

sama” eli  nimimerkki ”Eräs emäntä vaan”

Arvoisa nimimerkki ”Eräs emäntä vaan”, tokihan julkaisen kirjeenne, ja etenkin siksi, että kirjeenne käsittelee leivonnaisohjetta. Kuten ehkä saatatte muistaa, on valtionsalaisuuksiin rinnastettava leivontakansioni teillä tietymättömillä (sen toisen talvilenkkarin kanssa), joten kaikki perinnereseptit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Tässä siis koko lukijaposti:

”Hyvä Rva Raadelma!

Olen löytänyt erään vanhan reseptin, jonka alkuperä viittaa yhteiseen lapsuutenkotiimme. Mahtaisitteko te, hyvä Rva R., ymmärtää ja nähtä tolkkua tässä? Minulla on hallussani nimittäin raaka-aineslista mutta ei muuta. Asia on ajankohtainen meillens kaikille jouluvalmistelujen pitkältikin raskauttamille rouvaihmisille ja siksi rohkenen nyt tähän yhteytenottoon.

Viitaten etelliseen:

viipalepiparkaakut

6 munaa

425 g fariinisokeria

215 g voita, hierotaan

110 g mantelia

1 tl kaardem.

 ”   kanelia

 ”  neilikoita

 ” suudaa

650 g venhäj.

Jos te voisitte, hyvä Rva. R., julkistaa tämän tieton valossa jonkin ihan ymmärrettävän ja mahtollisesti vunkiotnaalisen resptin, olisin syvästi kiitollinen. Muistikuvani on, että viipalepiparkaakut olivat makoisia.

Kunnioittavin terveisin ja jouluntoivotuksinkin,

nimim. ”eräs emäntä vaan”

Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon – ja mörkö minut periköön, ellen pidä lupaustani: tulen valmistamaan ihan lähipäivinä viipalepiparkaakkuja Erään emännän ohjeella. Itse asiassa nuo pikkuleivät ovat oman aikansa cantuccineja, joita tosin ei kastettu Vin Santoon vaan kahviin, joka oli keitetty pannussa.

Muistan, että kerran kauan kauan sitten leivoin tällä ohjeella viipalepikkuleipiä, jotka muuttuivat sisältä aavistuksen vihertäviksi. Suudaa taisi lipsahtaa enemmän kuin ohjeen teelusikallinen…

Palaan siis asiaan pikaisesti, arvoisa Eräs emäntä. Lämmin kiitokseni lukijapalautteestanne ja osoittamastanne luottamuksesta!

Yst. terv. Rva R.

(jolle saa siis lähettää postia suoraankin osoitteeseen: rouvaraadelmasta (at) gmail.com)