Ihan alkajaisiksi: voitteko kuvitella, että täällä Varsinais-Suomessa paistaa aurinko? Uskomatonta, mutta totta! Sään kunniaksi Herra Raadelmasta päätti leikata nurmikon. Luultavasti tämän syyskauden viimeisiä kertoja.
Me vietimme eilen osittaista vapaapäivää ja suuntasimme Turun Ruokamessuille. Saman idean oli saanut jokunen muukin, joten saimme melko rauhalliseen tahtiin kierrellä väentungoksessa messuhalleissa. En lainkaan pidä tuollaisista ihmismassoista. ”Messurokotuskin”on tullut saatua jo aikaa sitten, kun itse olin standilla esittelemässä tuotteita. Turun Ruokamessuilla olen jopa päässyt – tai joutunut – esiintymään messukeittiössä, mikä oli sinänsä mielenkiintoista.
Joten tämän esipuheen jälkeen voin todeta, että taitaa taas jokunen vuosi kulua ennen seuraavaa messukäyntiä.
Mukavinta messuilla oli meidän jo etukäteen varaamamme osallistuminen sushikouluun. Betty-opettajan opastuksella opimme valmistamaan makirullan ja nigireitä. Riisin keittäminen ja maustaminen käytiin läpi vain opettajan selostuksella, ja kuten kuvasta näkyy, saimme riisiannoksemme valmiina.
Tästä siis lähdettiin makirullaamaan. Saimme valmistaa joko kurkku- tai porkkanatäytteisen makirullan. Nigiriä varten oli sentään lohta, joka oli kevyesti graavattua ja limemarinoitua.
Tänään teimme sitten läksyt eli valmistimme hetki sitten lohi- ja katkarapumakeja sekä nigirejä samoista aineksista. Täydennyksenä oli kurkkua ja avokadoa. Kunhan tuo Herra R. saa nurmikonleikkuunsa hoidettua, käymme nauttimaan tuotteita.
Limemarinoidun ja kevyesti graavatun lohen ohjeen löysin ”Kaikki äitini reseptit”-blogin Nannan kokoelmista. Toimii! Jätin ohjeesta pois korianteriosuuden ja marinoin+graavasin kalaa vain muutaman tunnin, kuten Nanna opasti.
Muuten menimme saamiemme oppien mukaan.
Pesin riisiä opettajan ohjeita noudattaen useaan kertaan. Kokeilin riisin kypsentämistä vesihauteessa ja sepä oli kätevää. Jäljittelin siis riisinkeitintä. Olisi pitänyt muutamaan kertaan enemmän sekoittaa riisiä, sillä pohjaosassa oleilleet jyväset menivät inasen muhjuksi. Ensi kerralla osaan varoa. Riisiä oli 500 g ja vettä 8 dl, kypsennysaikaa en muistanut vahtia. Kypsän riisin maustoin noin desilitralla riisiviinietikkaa ja muutamalla ruokalusikallisella sokeria. Laitoin myös ripauksen suolaa joukkoon.
Herra R. rakensi minulle ikioman sushiriisin jäähdyttämiseen käytettävän viuhkankin. En kerro mistä! Toimi kyllä oikein hyvin.
Sushipajamme toimi keittiön pöydän ympärillä. Marinoidun lohen lisäksi meillä oli edellä mainitsemiani katkarapuja ja kasviksia. Wasabin, norilevän ja veitsen hankin sushikoulusta. Makisut meillä sattui olemaan Rouvan kesäprojektin peruina. Hankin ne kuvausrekvisiitaksi, mutta pääsivät käyttöön nyt.
Pajalla nautittiin Wolfbergerin W-kolmen rypäleen valkoviiniä. Herra R:n viikolla tuoma kukka täydentää kivasti pajan japanilaisatmosfääriä…
Ja omat kurssikirjatkin löytyivät kotihyllystä: Jylhän ”Raku” ja Yamada-Alhon ”Japanilainen keittokirja” täydensivät sushikoulun oppeja.
Vaikka kyllä kai joku vakavammin asiaan suhtautuva japanilainen saisi hepulin meidän teelmistämme! No, muutaman tunnin kuluttua käymme maistelemaan, ja sitten vasta arvioin tuotoksiamme.