Ystävät, se on nyt syyskuu! Yksi parhaista ajankohtaisista ruokajutuista on rosolli, jonka raaka-aineissa maistuu vielä tuoreus, raikkaus ja lievä makeus – tai ainakin punajuuressa ja porkkanassa.

Olen valmistanut rosollia viimeiset kymmenen vuotta tällä perniöläisten pitokokkien ohjeella, jonka bongasin Turun Sanomista. Suosittelen, sillä rosollikaan ei ole mikään sattumasoppa, johon mäiskitään aineksia mielivaltaisesti.

Varsinaissuomalainen rosolli rakentuu perunan ympärille, ja aivan kuten ranskalaisessa keittiössäkin, ydinraaka-aineen täytyy olla priimalaatuista, jotta ruokalajin maku kehittyisi oikein. Parhaat perunat kannattaa säästää rosolliin.

ROSOLLI

1 kg hyviä perunoita, esimerkiksi Siikliä
n. 300 g punajuuria
n. 300 g porkkanoita
1 kpl sipuli
1-2 kpl maustekurkkua
suolaa, mahdollisesti ripaus valkopippuria

Keitä perunat merisuolalla maustetussa vedessä juuri ja juuri kypsiksi. Kaada keitinvesi pois, ja kuivata perunat haihduttamalla kuumalla lieden levyllä loppu vesi kattilan pohjalta. Jäähdytä perunat ja kuori.Keitä porkkanat samalla tavalla omassa kattilassaan tai perunoiden kanssa, mutta vahdi silloin erityisesti niiden kypsymistä. Jäähdytä ja kuori nekin.

Pese punajuuret, mutta älä katkaise juurihaituvaa. Laita punajuuret kiehuvaan, kevyesti suolalla maustettuun veteen ja keitä miedolla lämmöllä melkein kypsiksi. Kaada keitinvesi pois, nosta kattila tiskialtaaseen ja valuta punajuurille kylmää vettä niin pitkään, että vesi kattilassa tuntuu vilpoiselta. Jätä punajuuret veteen noin kymmeneksi minuutiksi. Näin toimiessa kuori lähtee liukkaasti irti ja kaikki hyvät punajuuren maut ja aromit säilyvät.

Kuutioi kuoritut juurekset. Kuutioi myös sipuli ja maustekurkut. Sekoita ainekset keskenään ja tarkista maku. Lisää rippunen suolaa – ainakin jos et tarjoa rosollin lisäkkeenä slliä, silakkarullia, graavikalaa tai muuta vastaavaa. Rosolli saa mielellään vetäytyä jääkaapissa muutama tunnin ennen tarjoilua.

Ja rosollin kera tarjotaan tietenkin punajuuriliemellä värjättyä, löysäksi vaahdoksi vatkattua kermaa, joka maustetaan suolalla, sokerilla ja väkiviinaetikalla juuri sopivan kirpeäksi. Meidän perheessämme vaahto kulki nimellä ”valkoista”, koska rakas sisareni (nykyään Rouva Pirkanmaalta), ei suostunut syömään rosollia muuten kuin saamalla annoksen pinnalle runsaan nokareen ”valkoista”.

Vielä pieni anekdootti rosollin suolaamisesta: kun vanhempamme olivat olleet  1960-luvun alkupuolella vieraina joissakin somerolaisissa pidoissa, oli juhlapöydän rosollilla ollut pitokokin suunnitelmia suurempi menekki. Äitini muistaa kuulleensa, kuinka emäntä oli ohjeistanut loikkaria eli tarjoilijaa: ”Tällät suolaa sallattiin!” Konstit ovat siis monet, jos haluaa ruoan riittävän pitopöydässä, ylisuolaaminen yksi!

Muuten noista nimikkeistä, joilla rosollia kutsutaan. Sallatti ja sillisalaatti lienevät aidosti länsisuomalaisia nimiä, kun taas rosollia käytetään Keski-Suomessa ja Savossa. Rosolli-sana kuulemma (Raholan mukaan) juontuu venäjänkielisestä rassol-sanasta, joka tarkoittaa suolalientä. Omasta mielestäni ruokalji olkoon sillisalaatti, jos sen joukkoon sekoittaa silliä tai suolasilakkaa tai vastaavaa. Itse pidän mukavampana tarjota niitä erikseen.

En myöskään oikein pidä ajatuksesta, että rosolliin kipataan paistintähteitä tai vastaavia. EI-listalleni kuuluvat niinikään keitetyt kananmunat, etikkapunajuuret ja omenat, joita jotkut käyttävät rosolliinsa. Mutta nämä ovat tietysti makuasioita…

Meidän viime viikonlopun rosollitarjoiluumme kuului lasimestarin silliä, madeirasilliä ja Sorsapuiston silakoita. Lisäksi kypsensin vanhanaikaista uunilihaa eli possunlapaa. Sen valmistusohje on ”vaiheessa”, joten en vielä jaa reseptiä. Markettikaupasta hankitun lihapaketin päällä on suuntaa-antavia ohjeita, joten ensiapu löytyy sieltä, jos joku nyt innostuu kokeilemaan. Herra Raadelmasta kalusi possupalan melkein loppuun ja kehui sitä kinkunkaltaiseksi herkuksi.

Kuin tilauksesta samaisena perinneruokalauantaina lipui tällainen muinaispaatti Raadelman ohitse kohti Piispanlinnaa. Etäältä näytti jopa siltä, että osa väestä oli pukeutunut joihinkin rohdinpellava-asuihin.

Tänä viikonloppuna meillä ei ole mitään perinnepuuhaa eikä paljon muutakaan. Sain eilen oman työprojektini niin pitkälle, että nyt voin hetkisen huoahtaa. Sen verran voi tuota työtäni avata, että heinä-elokuun aikana olen valmistanut 50 ruokalajia ja ottanut 827 valokuvaa, ammattikuvaaja lisäksi suunnilleen sata. Aikamoinen soppa!

Joten nyt tuokio lepoa ja sitten kohti uusia juttuja. Viikonloppuja teillekin!