Kuva-arvoitus: mitähän lienee paketeissa? Otsikkohan sen jo paljasti: runsaasti kypsennettyjä Siikli-viipaleita, kevytsuolattu sillifile, hienonnettu kesäsipuli, ripaus mustapippuria ja nokare voita. Paketit uuniin, joka on kuumennettu noin 225 C. Kymmenisen minuuttia…
…ja valmista on! Tosin Herra R. oli sitä mieltä, että 10 minuuttia ei riitä perunoiden paahtumiseen, vaan siihen tarvitaan noin puolikas Martha Stewart-showta. Taitaa olla oikeassa.
Reilu nokare creme fraichea pakettiin ja ääntä kohti. Muruakaan ei jäänyt paketteihimme! Tätä ruokaa en ollut suunnitellut meille lainkaan, mutta se syntyi, kun yhdestä yritelmästäni jäi keitoksellinen hyviä Siiklejä ylimääräiseksi. Onneksi näin.
Toinen kuva-arvoitus: mitähän nämä lienevät?
Niistä tulee näitä ”isoina”. Olen kylvänyt ainakin neljä pussillista basilikaa suoraan ulkoruukkuuni, mutta kasvustot ovat tässä jamassa edelleen. Tuskin siis pääsen tekemään pestoa oman maan basilikoista. Ainakin niitä pitää nyt harventaa, koska viimeisin raivopäissä kylvetty siemenpussillinen otti ja iti sittenkin. Samoin kuin toiseksi viimeinen.
Tänään on ollut varsin kesäistä, lämpötilakin yli + 20 C. Jospa nuo kelit entraantuisivat lomaviikoksemme? Olisihan se mukavaa, vaikka eipä säillä ole suuremmin merkitystä lomailuumme. Suunnitelmiakin on vain yhdelle päivälle. Kovin tervetullut tauko joka tapauksessa on.
Minulla on sama tilanne omien basilikojeni kanssa
olen rakkaudella niitä vaalinut ja kolme purkillista (yrittänyt) kasvattaa ja ei niistä kyllä ole kuin ehkä juuri ja juuri salaatin koristeeksi. Elättelen vielä toivoa että ne piristyvät loppukesästä, muuten sitten uusi yritys ensi kesänä 🙂
Lohdullista kuulla! Olen sentään joskus saanut yrttejä kasvaamaankin, mutta nämä onnettomat eivät tunnu kehittyvän lainkaan.