Aah, Rouvan SUURI intohimon kohde: kylmä ja kuohuva hanaolut. Miksi se maistuu paremmalta kuin purkitettu tai pullotettu?

Tästä siis käynnistyi Herran ja Rouvan viikonloppuvisiitti Herra ja Rouva Pirkanmaalaisten luona. Tai jos ollaan aivan tarkkoja, tätä ennen olimme saaneet nauttia perinteiset muna-anjovis-voileivät pirkanmaalaisten kauniissa kodissa Näsijärven rannalla.

Majoituttuamme Tampereen keskustaan upouuteen hotelliin suuntasimme alkajaisiksi baari Konttoriin. Nesteytystuokion jälkeen siirryimme Ravinteli Berthaan.

Ja voi hyvänen aika, minkälaiseen ravintolaan! Jo ensimmäiset minuutit Berthassa vetivät polvet löysiksi, sillä hillittynä taustamusiikkina soi häätanssimme ”I love you for sentimental reasons”. Arvelimme Rouva P:n masinoineen tämän, mutta ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin sattuma.

Samoihin alkuhetkiin osui huikea sampanjatarjoilu:

Tunnelma oli jo tässä vaiheessa katossa. Tutkailimme ruokalistaa, joka oli erikoisin näkemäni: ruokalajeja ei suinkaan ollut nimetty, vaan niiden keskeiset raaka-aineet. Mikä oivallus!

Pirkanmaalaiset olivat ruokailleet Berthassa aikaisemmin ja tiesivät, että juomavalinnoissa kannattaa tukeutua ”Berthan poikien” Pasi Mamian asiantuntemukseen. Huikeaa! Saimme esittelyn jokaisesta annoksesta ja siihen valitusta viinistä.

Alkupalaksi valitsimme vaihtoehdon pecorino, kananmuna, parsa.

Parsat olivat aivan täydellisen kypsiä, kananmuna täsmälleen 66,5 C -asteinen, hollandaise ilmavaa vaahtoa, pecorino-keksi rapeaa ja kevätsipuliöljy vielä kruunasi annoksen. Valitettavasti valkoviinin nimi ei tallentunut valokuviin, mutta rypälelajikkeena oli Muscat.

On vaikeaa kuvailla, miltä ruoka maistui, koska jokaiseen haarukalliseen tarttui ainesosia hieman eri kombinaatioissa, ja jokaiselle suupalalle muodostui näin oma ilotulituksensa. Nirvanainen olo alkoi hiipiä jo tässä vaiheessa.

Pääruokana meillä oli bataattia, possua ja hernettä. Pasi Mamia kertoi, että annoksen suunnittelu perustui kouluruokamuistoihin eli koulukeittolan risottoon, jossa oli herne-maissi-paprikaa. Aika groteski juttu – verrattuna toteutukseen!

Annoksen pääkomponentti, possunposki, oli kypsennetty sous vide-menetelmällä ja haudutettu ennen tarjoilua makuliemessä (en muista sen ainesosia). Kypsennystä oli siis takana kuusitoista tuntia. Possunposki oli nostettu prässätystä potkasta valmistetulle, rapealle ”alustalle”. Lisää rapsakkuutta annokseen toi paahdettu, murskattu possunkorva.

Makeudesta vastasi karamellinmakuinen bataattipyre. Jännittävin makuaines oli kuitenkin kastike tai liemi, jossa savunmakua toi Lapsang souchong-tee. Lisäkeosasto rakentui ohrasta, herneistä ja porkkanakuutioista.

Punaviini oli kenties parasta milloinkaan juomaani. Huoh, kun ajattelenkin sitä…

Viini olikin upgreidattua valikoimaa.

Vielä oli jäljellä tämä yhdistelmä: valkosuklaa, raparperi ja voi. Annoksessa oli tuulihattua, marinoitua raparperia ja valkosuklaata kolmella tavalla, joita en nyt pysty palauttamaan mieleeni (olin jo niin liikuttuneessa mielentilassa).

Jälkiruoka sai kumppanikseen ”wannabe-ice winen”, joka oli makeudestaan huolimatta raikasta ja täydellinen valinta.

En lainkaan ihmettele, että Berthan  illallispöytävaraukset täytyy tehdä viikkoja etukäteen. Berhan pojat lunastivat lupauksensa, sillä koimme ”makuelämyksiä, joissa yhdistyivät kenties jo unohdetut maut ja uudet tuttavuudet”.

Bertha-kokemuksen jälkeen jatkoimme lauantain viettoa jääkiekon parissa. Isäntäväkemme oli nähnyt hillittömästi vaivaa viihtymisemme vuoksi ja todellakin koimme Herran kanssa olevamme etuoikeutettuja lellipentuja. KIITOS teille, rakkaat kuomasemme Pirkanmaalta!

Jatkan matkakertomustamme tuonnempana, sillä nyt pitää keskittyä wd-näyttötutkintoon ja etenkin töiden raportointiin. Ei suuremmin innosta, mutta yritän tämän pinnistyksen vielä hoitaa…