Miehen mieli on sitten erikoislaatuinen. Eilen valmistin meille broilerin rintafileistä kääröjä, jotka ummistin pekonilla. Pekonin viimeinen käyttöpäivä sattui olemaan tämä torstai, joten ajattelin ”upottaa” sen ruokaan tavalla tai toisella. Ehkä kaikki johtui juuri pekonista, mutta enpä ole sellaista suitsutusta ateriasta saanut aikoihin kuin eilen! Unohtuivat tonnikalalasagnen kaprislisäykset saman tien!
Koska meillä oli lehtisalaattia turhan nihkeä määrä, päätin ottaa mallia ”Hävikistä herkuiksi” -projektin bloggaajista ja hyödynsin vanhenevan leivän salaatin komponentiksi. Kun broilerirullat kypsyivät uunin toisella seinustalla, laitoin toiselle seinustalle uunivuoan ja sille leipäviipaleet. Ruskistuneet leipäpalat silasin oliiviöljyllä ja raaputin pintaan valkosipulinkynttä. Muutama suolakide päälle ja jäähtymään. Kuutioin sitten osan leipäviipaleista ja lisäsin salaattiin. Tuli herkullista ja hieman täyttävämpääkin!
Ja arvatkaapa, kuka vetäisi ne loput leipäpalat? Juu, sama jamppa, joka söi kaksi kolmesta broilerikääröstä!
BROILERIKÄÄRÖT
3 kpl maustamatonta broilerin filepihviä
n. 0,5 pak Mustapekka-juustoa
suolaa, mustapippurirouhetta
1 pak pekonia (n. 170 g)
1-2 dl kermaa
Laita uuni kuumenemaan 225 C. Leikkaa broilerin filepihveihin pienet viillot ja avaa ne ”kirjalle”, joilla pihvi laajenee hieman. Nosta joka fileelle palanen pippurijuustoa, mausta fileet sisäpinnoiltaan ja kierrä ne rulliksi. Kiedo pekonit rullien ympärille, kiinnitä cocktail-tikulla (tai metallisilla leikkelepuikoilla, kuten näkyy kuvassa).
Nosta broilerirullat uunivuokaan ja vuoka uuniin. Kypsennä noin 10 minuuttia. Laske sitten uunin lämpötila 175 C, kaada vuokaan tilkka kermaa ja jatka kypsentämistä vielä noin 40 minuuttia (paistoaika riippuu broilerfileen paksuudesta).
Anna vetäytyä hetki ja tarjoa raikkaan salaatin kera. Pippurijuuston voi korvata vaikkapa sulatejuustolla tai juustoraasteella. Voisi tuossa menetellä sinihomejuustokin, mutta sitten saa broilerifileen suolaamisen unohtaa tyystin.
Toissailtana täällä oli mielenkiintoinen valoilmiö. Vastarannan värit muuttuivat kullankeltaisiksi vähän ennen auringonlaskua.
Kuvassa näkyvät vähän hooposti terassin kalusteet ja aurinkovarjon nyöri, mutta olkoot.
Rouvalla käynnistyi valmistautuminen web designer -näyttötutkinnon kakkosvaiheeseen, kun saimme tiistaina tutkintoajankohdat. Toukokuun 31. päivänä pääsen uudelleen selvittämään tekemisiäni tutkinnon vastaanottajille. Muut projektit joutuvat nyt hetkeksi sivuun, sillä puuhaa riittää rästihommissa toviksi jos toiseksikin.
Jotenkin tuntuu todella työläältä palauttaa mieleen julkaisujärjestelmiin liittyviä yksityiskohtia. Herra on joutunut nyt uhrikseni, koska hän haluaa oppia myös tekemään nettisivuja. Olemme muutama hauskan opetustuokion viettäneet Joomlan äärellä! Herran mielestä matkin omaa opettajaani jopa äänenpainoiltani! Opettajan tekemät tuntinauhoitukset kun ovat olleet aktiivisesti käytössäni, ja Herrakin on saanut niitä ajoittain kuunnella. Katsotaan nyt, kumpi saa ensimmäisenä omat sivunsa valmiiksi!
Ei toi kana voi olla kuin aivan törkeen hyvää!! *kuolaa*
Juu, isäsi söi sitä aika reippaasti. On muuten helppoa tehdä, joten ei kun kokkailemaan!
Täytyy ehdottomasti tehdä! Laitoin reseptin jo talteen. 🙂
Juu, tämä menee varmasti meilläkin! Aina on ongelmana, miten broiskua laittaisi… se kun on sinällään aika tylsän makuista.
Olen ihan samaa mieltä tylsyydestä – ja jos broileri pääsee vielä vahingossa ylikypsäksi, niin se on kuin paperia söisi.