Kevätpäivän tasauksen kunniaksi laitoin meille narsisseja parvekkeelle. Samalla istutin basilikat isompaan ruukkuun (ruokakaupan yrttihyllystä) ja kylvin rairuohoa yhteen lasivatiin. Pääsiäinen lähestyy!

Hortensia vaihtui toissa viikolla uuteen, kun edellisestä onnistuin hävittämään värin ja sitten se kuivahti lopullisesti. Uusi on melko elinvoimainen ja pinkki.

Keittiön ruokapöydällä on nyt vaihteeksi sininen kukka, jonka nimeä en muista. Joku muurikello kenties?

Tänään sitten laskin edelliseen päivitysaiheeseen liittyen meidän ruokakulumme. Voi itku ja hammastenkiristys, per capita menee 10,43 euroa päivässä! Ja ilman olutta sekä viiniä. Täytynee nyt ryhdistäytyä. Ruisleipätaikina on jo tulossa, vaaleaa leipää leivomme muutenkin ainakin pari kertaa viikossa ja yleensä olen vielä pyöräyttänyt jotakin kahvipullaa viikonloppuisin. Leivänpäällisissä on nipistämisen varaa.

Toisaalta, tuo luku pitää sisällään 24/7/365 ruokailut ja kahvittelut, kun kyhjötämme täällä kotosalla päivät pitkät. Onkohan lounassetelin nimellisarvo nykyään jossakin 9 euron tietämissä? Siihen rinnastettuna meidän kymppimme on ihan ok (siis jos verotusarvo on noin 5 euroa niin kotona nautittaviin aamupalaan ja iltaruokaan/palaan olisi käytettävissä toinen vitonen).

Oletteko muuten käyneet Vauva-lehden keskustelupalstoilla milloinkaan? Sielläpä tunnutaan tietävän kaikki kaikesta! Äiti-ihmiset ovat lisäksi melko kipakoita kommenteissaan, joten jonkinlaisilla tuokkanuottasilla ollaan tuon tuosta. Googlailin noita perheiden ruokamenoja eilen, ja päädyin Vauva-palstoille. Muutamia hyviä säästövinkkejä:

  • älä syö kotona aamupalaa, vaan juo aamukahvi työpaikalla ilmaiseksi (mitäs verottaja tästä tuumaa?)
  • käy mummolassa syömässä viikonloppuisin
  • banaani ja jogurtti riittävät iltapalaksi aikuiselle (ilmeisesti sen Lounasseteli-aterian lisäksi).

Joopa joo. Raha ei ole kaikki kaikessa, mutta turha vatsan palvontakin on älytöntä. Kultainen keskitie lienee viisainta.

Kävimme Herran kanssa tänään Paraisilla kurkkimassa meren sulamista. Kuusistonsalmen ylitse on lentänyt viime päivinä useita joutsenryhmiä (ei parvia vielä) selvästikin sulaveden tähystysaikeissa. Kaarinan ja Kuusiston välisen sillan reunamat olivat sulat, Kuusiston ja Kirjalan välillä oli kokonaan sulaa ja Kirjalan ja Paraisten välillä osittain sulaa, osittain jäätä.  Kyllä se nyt kevättä pukkaa!