Vuoden ensimmäinen ”kunnon ateria” rakentui Carbonnades á la flamandes-padasta, perunoista, salaatista ja oluesta. Modifioimme hieman tipattoman tammikuun sääntöjä!

Viimeisessä päivityksessäni edellisessä blogissani kerroin vuoden 2012 ensimmäisen viikonlopun ateriasuunnitelmista ja aterioita varten hankkimistani raaka-aineista, kukonpojista ja Dexter-kulmapaistista. Ensimmäisenä pääsi käsittelyyn Dexter.

Dexter-lihakarja on pienikokoista. Kuva IL-arkistosta.

Wikipedia kertoo siitä näin: ”Dexter-rotuiset täysikasvuiset sonnit painavat 500-600 kg ja lehmät noin 350 kg. Säkäkorkeus aikuisilla eläimillä on vain hieman yli metrin. Vasikat syntyvät keskimäärin 21,5 kg painoisina. Rotu on pienestä koostaan huolimatta melko nopeakasvuinen. Se soveltuu myös kallioisille laitumille.

Dexterlehmät tuottavat paljon maitoa: sitä voi riittää kahdelle tai kolmellekin vasikalle. Rotua käyttään joskus myös lypsytarkoitukseen.

Dexter on maailmanlaajuisesti melko harvinainen rotu. Sitä kasvatetaan muun muassa Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Australiassa, Grönlannissa ja Suomessa. Suomessa rotu on hyvin uusi ja harvalukuinen; vuonna 2008 Suomessa oli 17 poikinutta dexterlehmää eli vain noin 0,01 % Suomen puhdasrotuisista emolehmistä.”

Carbonnadesin raaka-aineet.

Kuten kuvastakin näkee, Dexterin kulmapaisti oli varsin heleän väristä, jonka vuoksi uskalsin epäillä sen mureutta. Liha ei nimittäin leikkaantunutkaan mainittavan hyvin, joka voi tietysti johtua siitäkin, että pala sattui olemaan kulmapaistia. Kypsyä liha oli kyllä niin mureaa, ettei parempaa olisi voinut toivoa. Maku oli puhdas, mutta ei erityisen voimakas.

Innoituksen tähän flaamilaisen lihapadan valmistukseen sain Ankerias Vipusen ruokablogista. Kannattaa käydä kurkkaamassa herkuttelevan herran sivustoa, josta löytyy mainioita ruoanvalmistusohjeita ja huomattavasti houkuttavampia valokuvia Carbonnades á la flamandesista kuin mitä Rouva sai aikaan.

Flaamilaiseen lihapataan käytin Julia Childin ohjeen mukaisesti pilsner-tyyppistä olutta, ja valintani oli uusikaupunkilaisen panimon Prykmestarin Pils. Se on huikean hyvänmakuinen olut! Täytynee tässä kohdin mainita, että teimme Herran kanssa pienen modifikaation tipattoman tammikuumme sääntöihin: viikonloppuisin on sallittua nauttia aterian yhteydessä annokset ruokaan sopivaa viiniä tai olutta. Tähän päädyimme, kun uhkasin tehdä keittiölakon…

Mutta vielä tuosta pataruoasta: se oli virkistävän erimakuista ja uudenlaista, ja tämän vuoksi kannattaa aina välillä toteuttaa jonkun muun kirjoittamia ruokaohjeita tyyliin ”prima vista”. Kieltämättä se vaatii luonteenlujuutta, mutta myös palkitsee, kuten nyt.

Carbonnades á la flamande 

• 1,3 kg pihvikarjan/naudan kulma- tai ulkopaistia
• 4 kpl isoa sipulia
• 1 kpl valkosipulin kynsi
• n. 30 g voita ja oliiviöljyä paistamiseen • suolaa, mustapippuria
• n. 3 rkl vehnäjauhoja
• n. 3 dl lihalientä
• 2 rkl fariinisokeria
• 3-4 kpl laakerinlehtiä
• 1 rkl kuivattua timjamia
• 1 pll pilsner-tyyppistä olutta (Prykmestar Pils)
• 1-2 rkl punaviinietikkaa

Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen ruoanvalmistusta. Laita uuni kuumenemaan 200 C.

Paloittele liha tulitikkuaskinkokoisiksi paloiksi ja  ruskista palat paistinpannulla voin ja öljyn seoksessa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Jätä odottamaan.

Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulin kynsi. Kuullota nekin paistinpannulla. Ripota sipuleille suolaa, mustapippuria ja vehnäjauhoja. Jätä nekin odottamaan.

Kaada paistinpannuun lihaliemi ja kiehauta se. Jätä odottamaan.

Kokoa carbonnades pataan: lado padan pohjalle kerros lihapaloja, lisää puolet sipuleista ja ripota väliin timjamia, laakerinlehtiä ja fariinisokeria. Lisää loput lihapalat ja peitä ne lopulla sipulilla. Ripota jälleen mausteet. Kaada lihaliemi pataan. Lisää lopuksi olutta niin paljon, että se nippanappa peittää ainekset. Peitä pata kannella.

Nosta pata kuumaan uuniin ja kypsennä noin 45 minuuttia. Laske uunin lämpötila 150 C ja jatka kypsentämistä noin kaksi tuntia, pidempäänkin.

Ota pata uunista ja tarkista maku. Lisää viinietikkaa maun mukaan. Tarjoa Carbonnades perunoiden ja salaatin kera. Samainen olut, jota pataankin päätyi, sopii ruokajuomaksi.

*     *      *

Viime viikonloppu meni kyllä tavallaan pieleen tai ainakin vastoin suunnitelmia, kiitos Vuodatus-blogijärjestelmän. Olin ensin aivan raivoissani, mutta järjen palattua päätin toteuttaa jo vuosi sitten suunnittelemani blogin alustavaihdon. Muutama tunteroinen kului copy-paste-hommissa ja uuden palveluntarjoajan valitsemisessa. Pitkään emmin Blogspotin ja WordPressin välillä, mutta tänne siis päädyin. Toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen.

Muuten elämä täällä Varsinais-Suomessa jatkuu tutulla tavallaan. Teemme Herran kanssa töitä päivät pääksytysten. Rouvalla käynnistyi toissapäivänä kevätkausi opiskeluissa, ja niissä merkeissä jatketaan. Näyttötutkinto aiheuttaa jo melkomoista stressiä. On niin paljon asioita, joiden kohdalla ajatus alkaa sanalla ”pitäisi”…