Kyllähän tekisi taas mieleni kirota, mutta HILLITTYNÄ KESKI-IKÄISENÄ rouvana en sellaiseen sorru, #?*~¨!+]{¨’**&%???!!!!!!!.

Meidän taloyhtiöömme asennettiin noin kuukausi sitten valokuitukaapeli, tai tarkalleen ottaen silloin se aktivoitiin jossakin pömpelissä lähinurkilla. Sen tietysti luvattiin mullistavan maailmamme, kun Internetin selausnopeus kasvaa aiemmasta viisinkertaiseksi. Hintakin putoaisi ja kaikki olisi niiiiiiiiiiiiin hyvin.

Esitin tästä hankkeesta jo taloyhtiön yhtiökokoukselle pienen epäilyni, mutta isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen mielestä ratkaisu oli hyvä. Olisi kyllä pitänyt hälytyskellojen soida siinä vaiheessa, kun isännöitsijältä tuli kirje, jossa kerrottiin asennustyön valmistumisesta. Siinä näet kehotettiin kysymään naapurilta apua mahdollisissa käyttöönotto-ongelmissa. Isännöitsijä siis pesi kätensä koko hommasta.

No, eilen aamulla kun heräsin, kertoi rakas Herrani, että vanha laajakaista ei sitten enää toimi ja pitäisi kytkeä valokuitukaapeliin meidän wlan-boksimme. Minähän sitten aloitin. Olimme jo aiemmin yhdessä käyneet varaston tietoliikennetaululla tekemässä kytkennän niin, että työhuoneen ATK-töpseli oli paikka josta kaapelisignaali tulee ulos. Ja tulihan se, kun laittoi ethernet-piuhan sinne. Ja se tuli siis yhteen läppäriin kerrallaan. Herra lähti työmatkalle ja minä jatkoin asennustöitä.

Ehdin tehdä vaikka mitä vanhan Zyxelimme kanssa. Siltasin sen, resetoin välillä, tein salaukset ja boottasin vuoroin boksia ja vuoroin omaa konettani. Luin ohjeita Saunalahden sivustolta ja välillä googlailin nettikeskusteluja, joissa valitettiin yhteyksien toimimattomuudesta.

Puolenpäivän aikaan alkoi puhti loppua. Soitin Saunalahden Omaguru-palveluun. Houkutteleva nimi palvelulla, jossa jokainen gurun kanssa keskusteltu minuutti maksaa vain 1,97 euroa! Onneksi ystävällinen poika-guru puhui todella nopeasti.

Muutaman hetken rupateltuamme selvisi, että vanha wlan-boksi ei sovi valokuitukaapelille. Pitää hankkia reititin. Eilen jo googlailin reitittimien hintoja, ostopaikkoja ja sen sellaista. Tänään sitten kävimme sellaisen hankkimassa. Maksoi melkein satasen.

Kotiin päästyämme aloitin sen asentamisen, jonka piti myyjäpojan mukaan olla todella helppoa. Ja olihan se, kun ensin löysi koneesta paikan, jossa wlan-verkkokortti otetaan pois päältä. Mutta ei ethernet-verkkokorttia, jonka tietysti nyhdin siinä samassa. Palomuuri piti laskea alas, enkä muistanut, että meillä on se vielä erillispalveluna. Ensimmäinen asennuskierros meni siis aivan mönkään. Tunnin sitä ihmettelin ja tein reitittimen ohjeiden mukaan korjauksia asennukseen. Lopulta päätin palauttaa koneeni kaikkia asennusyrityksiä edeltäneeseen tilaan.

Ja kuin ihme: tein huolellisesti kaikki asennusvelhon suosittelemat temput ja vips – langaton yhteys toimii! Herrakin ehti kokeilla ennen äijäjumppaan lähtöään omaa yhteyttään, joka myöskin pelitti.

Eikä tähän mennyt kuin kaksi päivää!

Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että kuinkahan paljon ihmisen aivoissa on tapahtunut erilaisia mutaatioita ihan vain näiden tietoyhteiskunnan perustaitojen hallitsemisen vuoksi? Onko jokin aivolohko joutunut tekemään tilaa, jotta ihminen pystyisi omaksumaan kaikenmaailman nettivirityksiä? Ja jos, niin mitähän on jäänyt kehityksen alle?

Toinen hauska ajatusleikki on miettiä kuinka omat isovanhemmat – nyt jo vuosikymmeniä manan mailla oleilleet – olisivat selvinneet näistä IT-kuvioista? Meidänkin mummu, joka oli rautainen nainen – olisiko läppäri lentänyt seinään?

Mutta nyt on siis kaikki hyvin, yhteydet pelaavat ja kohtahan on jo viikonloppu (paitsi että tänään taitaa olla vasta tiistai?). Eikä kyseessä olekaan mikä tahansa viikonloppu, vaan Pirkanmaan Herran ja Rouvan Halloween-visiittiviikonloppu!

Ihan rehellisesti sanottuna suunnitelmissa on vetää hyvässä seurassa pers….uups!

2 kommenttia artikkeliin ”Voihan nyt valokuitukaapeli ja reititin!

Comments are now closed.