Hämäräkuvaaminen ei oikein suju, mutta ehkä tästä saa käsityksen fondueateriastamme.

Päätimme eilen viettää ihan kahdenkeskistä romanttista iltaa ranskalaisen fonduen eli Fondue Bourguignonnen äärellä.

Ranskalainen fondue eroaa sveitsiläisestä fonduesta siinä, että padassa kuumennetaan öljyä eikä suinkaan juustomassaa. Dipattavina raaka-aineina voi siis käyttää kypsennystä vaativia tuotteita kuten raakaa lihaa.

Meille olikin sopivasti jäänyt sisäfileen häntäpäätä edellisiviikonlopun nuorisovisiitin jäljiltä. Leikkasin nimittäin itse pippuripihvit kokonaisesta naudan sisäfileestä, mikä on huomattavasti taloudellisempaa kuin ostaa kauppiaan paloittelemaa lihaa. Noista vähemmän hyvistä sisäfileen osista – häntä, yläpään filemötikkä – saa vallan kelpoisaa, paloiteltavana kypsennettävää lihaa, josta sopii valmistaa vaikkapa Biff Rydberg, luksus-fajitas, Raclette tai sitten juuri fondue. Muruakaan ei siis jäänyt siitä fileestä käyttämättä!

Ranskalaiseen fondueeseen tarvitaan lihan lisäksi kasviksia: esimerkiksi herkkusieniä ja sipulia sekä salaattiaineksia. Meillä oli hillosipuleita, kirsikkatomaatteja, minikurkkuja, oliiveja, pepperoneja ja paahdettua säilykepaprikaa. Kastikkeiksi valmistin aiolia (=provencelainen valkosipulimajoneesi) ja guacamolea, jotka poikkeuksellisesti molemmat pyöristin creme farichella. Kastikkeiksi voi valita melkein mitä vaan omia suosikkejaan.

Tarkempia valmistusohjeita ranskalaiselle fonduelle ei oikein voi antaa: lihapalat ja sienet seivästetään fonduepuikkoihin ja niitä kypsennetään kuumassa öljyssä. Öljy kannattaa lämmittää liedellä ennen dippailua. Se on hyvä kuumentaa noin 180 C, ja lämpötila on syytä tarkistaa mittarilla. Lihapalat kypsyvät öljyssä muutamassa minuutissa.

Roteva punaviini ja itsetehty ”Pataleipä” täydensivät aterian. Ja oli oikein romanttista kynttilän valossa sekä fondue-padan lämmitysliekin loisteessa ruokailla ihan vaan keskenämme.

Tuli tuosta naudan fileestä vielä mieleeni televisiosarja ”Neljän tähden illallinen”, jota olen ahkerasti seurannut tänä syksynä. Tällä viikolla sarjassa on kokkailtiin pääruoaksi peuranfilettä, josta taas tuli etsimättä mieleeni oma kammoni riistalihoja kohtaan.

Muutama vuosi sitten saimme ostaa kokonaisen peuran, jonka kaikki neljä jalkaa savustutimme. Ne olivatkin vallan mainion makuisia ja tulivat syödyiksi kestiruokana. Savupaistia oli myös mukavaa antaa joulun alla lahjana.

Pakastin muut osat peuraa, mutta kun otin ne sulamaan, iski totaalinen vastarinta. Sulavan peuranlihan tuoksu toi mieleeni nuoruuteni syksyiset sunnuntai-illat, jolloin isäni ja veljeni palasivat hirvijahdista. Mukanaan heillä oli iso vihreä sanko, joka oli täynnä lihasnesteissä lilluvaa hirvenlihaa. Se piti sitten illan aikana lajitella ja pakastaa. Voi inhotus sitä hajua!

Lihasta piti tietysti laittaa ruokaakin, ja jokainen, joka on hirvenlihaa valmistanut, tietää kuinka vähärasvaista ja isosyistä se on. Kuivaa kuin kengänpohja, ellei sitten silavoi lihaa tai muuten lisää rasvaa. Lensivät sitten nuo meidänkin peurapalamme pois enkä sen koommin ole haikaillut riistalihaa. Hymyilyttää nyt vaan se, kuinka ”hienona” hirvenlihaa parhaillaankin pidetään. Paikalliset kauppiaat markkinoivat sitä suurena herkkuna. No, herkkunsa kullakin…