Kuulin tämän Rauli Badding Somerjoen biisin ”Bussi Somerolle” enimmäisen kerran viime keväänä. Silloin oli jokin tuhannen kiire ja unohdin koko jutun. No, tänään sattuu olemaan sateistakin sateisempi torstai, Herra on työmatkalla ja Rouvaa ei jaksa kiinnostaa harjoitustyön tekeminen (AION kyllä ryhtyä siihen, mutta ei aivan vielä), joten korvaustoimintona vuorossa on nostalgiapläjäystä!

Jos minulta kysytään, mistä olet kotoisin, joudun omituiseen omatuntotutkiskeluun. Tiedän olevani kotoisin Somerolta, mutta sinne ei ole mitään järkevää kytköstä lukuunottamatta isän, mummun ja vaarin hautaa. Perheemme muutti Somerolta Espooseen saman vuoden syksynä, jolloin aloitin koulun. Minulla ei siis ole koulukavereita Somerolla, saati omanikäisiä ystäviä. Etäiset isänpuoleiset sukulaisetkin alkavat olla jo manan majoilla.

En siis koe olevani somerolainen, mutta mistä sitten olen kotoisin? Espoon lähiöistä Haukilahti ja Matinkylä olivat asuinpaikkojamme silloin, kun oli sosiaalistumisen vaihe elämässä. Ikävuosinani 7 – 13 koulukaverit olivat tietysti lähimmät ystävät. Lähiölapsuus ja varhaisnuoruus soivat mahdollisuuden likimain täydelliseen anonymiteettiin. Koululaisten vanhemmat eivät tunteneet toisiaan, sukulaiset asuivat etäällä ja elämä pyöri vain kodin ja koulun välimaastossa. Lomat ja juhlapyhät vietimme mökillä tai Somerolla mummun luona. En suoraan sanottuna muista noista vuosista juuri mitään.

Kun sitten tuo Someron-mummu kuoli, jäi vanhemmilleni hänen asuintalonsa. Se ei käynyt kaupaksi, koska somerolaisten mielestä taloa riivasi syöpä. Isän ja äidin piti kuitenkin pienimuotoisen yritystoiminnan vuoksi käydä säännöllisesti Somerolla, joten he päättivät, että käsiin jääneestä talosta tulee perheelleemme kakkosasunto. Jokaikisenä perjantaina perheemme pakattiin autoon ja ajettiin Somerolle. Tuollaiselle 14 – 17 -vuotiaalle se on oivallinen tapa eristää kaveriyhteisöstä. Ja mikä mainiointa, koska meillä sisaruksilla ei ollut mitään kavereita Somerollakaan, elimme todella ”rauhallista” elämää nuo äitimme mielestä ”kriittiset” vuodet.

No niin, en ole siis kotoisin Somerolta enkä Espoosta. Espoon-kodista muutin 20-vuotiaana Helsinkiiin omaan pikku yksiööni. Oikeastaan silloin vasta aloin elää omaa elämääni. Helsingissä asuin opiskelujen ajan, ja sieltä lähdin 25-vuotiaana ensin Sussexiin, Etelä-Englantiin, ja sieltä palattuani Turkuun, josta sain ensimmäisen työpaikkani. Kun pesti Turussa päättyi, sain viran pääkaupunkiseudulta ja palasin Helsinkiin. Viranhoidossa ja virkavapaalla kului aikaa niin, että täytettyäni 30 vuotta muutin Tampereella. Olenko siis helsinkiläinen, koska asuin ja elin siellä noin vuosikymmenen? En ole.

Tampereen vaihetta kesti kuusi vuotta. Aikuisuuden alkuvuodet ajoittuvat oikeastaan juuri Tampereelle, mutta se ei kyllä tee minusta tamperelaista. Valitettavasti, koska kaupunki on jotenkin hauska paikka, helppo ja vähän hassukin.

Matkani sieltä jatkui Turkuun, jossa olen nyt Suur-Turun alueella asustellut 15 vuotta. Olenko siis turkulainen? Turkulaiseksi ei kuulemma voi tulla, vaan pitää joko syntyä Heidekenilla tai asua näissä nurkissa vähintään 50 vuotta. Vuonna 2046 voisin siis kutsua itseäni turkulaiseksi. Hmm. Mittarissa olisi silloin 86 vuotta…

Kun nyt hetki sitten jäin kuuntelemaan Rauli Somerjoen rallatusta, aloin tuntea itseni somerolaiseksi. Yhdysliikenteen busseilla matkaa Helsingistä Somerolle tuli taitettua sen verran usein, että Brynolf Poutasen kaupat ja Lamminahteet tuntuvat kodikkailta.

Mutta taas toisaalta, ei, ei, ei. En taida olla mistään kotoisin!

Ja nyt pitää aloittaa harjoitustyöt, tai ei kunnian kukko laula. Sen sijaan Bo Andersson.