Olemme Herran kanssa hymyissäsuin seurailleet tänä kesänä Raadelman pikkupoikajoukon lomatouhuja. Täällä häärii neljän-viiden koltiaisen porukka, joka välillä rymistelee alamäkeen skeittilaudoillaan, välillä pikkusisarusten muovimopoilla ellei sitten pelaa tennistä tai pyöräile ympäriinsä. Toisinaan olemme joutuneet piiritetyiksi, kun sota- tai agenttileikit ovat temmanneet poikaset pauloihinsa. Uusin juttu on ollut kalastaminen.

Eilen illalla ovikellomme soi, ja samainen jengi halusi esitellä meille kalasaaliinsa. Komea, noin kiloinen hauki killui haavissa. Sitä sitten ihailimme ja kalamiehet olivat kovin ylpeitä – kuten pitääkin! Kysyin heiltä, että voisimmeko ostaa kalan, mutta se kuulemma päätyy tänään ruokapöytään jonkun kalastajista kodissa. Yksi pojista kuitenkin halusi tietää, mitä maksaisimme kalasta, ja kun vastasin, että viisi euroa kilo, tokaisi poika:”Niin vähän!” No, ehkä se oli alakanttiin tehty tarjous, mutta pojassa oli kyllä ainesta myyntihommiin!

Hetken saalista vielä esiteltytään lauma kirmaisi eteenpäin ja huikkasi heipat. Ruskettuneet paljaat jalat ja pellavaiset päät toivat mieleeni Edelfeltin maalauksen ”Pojat rannalla”.

Ihanaa, että lapsilla on tällainen turvallinen paikka touhuta aivan vapaasti. Toisinaan isät etsivät jälkeläisiään illansuussa ja välillä innostuneet huudot täyttävät pihan, mutta mukavaa heidän touhujaa on katsella. Hyvin kasvatettuja, perusturvallisen luottavaisia ja iloisia veijareita kaikki. Noilla eväillä on hyvä suunnata maailmalle.