Rouvan eilinen Bad Hair Day kääntyi lopulta kaalikäärylepäiväksi, kun olimme tovin keskustelleet Herran kanssa viimeisten lomapäiviemme viettämisestä. Uhkasin näet eilen, että en laita lainkaan ruokaa, vaan vietän Rouva-päivää löhöskellen ja elämästä nauttien. Osoitin siis suurta joustavuutta vaihtaessani velttoilun kaalikärylesouviin.
Tässä lopputulos noin kuudelta illalla. Melkoisen herkullisia olivat, joskaan Herra ei enää yltänyt vuosikymmenen takaiseen vakioannokseensa, seitsemään kääryleeseen. Muistaakseni tuon satsin jälkeen hän vain makasi sohvalla ja piteli vatsaansa.
KAALIKÄÄRYLEET
1 kpl iso keräkaali (n. 2 kg)
vettä, suolaa
täyte:
1 kpl jättisipuli
n.50 g voita
suolaa
———
1 dl puuroriisiä
1 l kaalin keitinlientä
1 kpl lihaliemikuutio tai –tiiviste
———-
n. 900 g nauta-sika-jauhelihaa
3-4 kpl kananmunia
n.2 dl kaalin sisustaa hienonnettuna
n. 0,5 dl siirappia
meiramia
suolaa
valkopippuria
vuokaan: voita, siirappia, soijakastiketta, (kaalin ja riisin keitinlientä)
Aloita kaalikääryleiden valmistaminen keittämällä isohko kaali suolalla maustetussa vedessä. Tee ennen keittämistä kaalin runko-osaan ristiviilto ja tarvittaessa myös koverra ydintä. Kypsyminen edistyy näin hieman joutuisammin. Lehdi kaalia keittämisen aikana, ts. irrota kaalin lehdet yksi kerrallaan kaalista sitä mukaa kuin ne kypsyvät. Valuta kaalinlehdet hyvin ja ohenna tarvittaessa lehtiruodit. Ota liemestä talteen yksi litra.
Valmista täyte: Hienonna jättisipuli ja hauduta se pehmeäksi voissa. Mausta suolalla ja jäähdytä.
Kypsennä riisi lihaliemitiivisteellä maustetussa kaalin keitinliemessä, valuta, ota liemi talteen ja jäähdytä.
Hienonna kaalin sisuslehtiä niin että saat siitä noin 2 dl. Puisevimman osan voi huoleti heittää menemään (riippuu tietysti kaalista onko sitä).
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Kananmunien määrällä voit varmistaa massan kiinteyden, eli jos seos tuntuu liian löysältä, lisää kananmunia. Massan tulisi olla tuhtin puuron paksuista. Täytä lopuksi kaalin lehdet ja kiedo kääryleiksi.
Kuumenna uunipannu 250 C uunissa ja sulata siinä reilu viipale voita. Asettele kaalikääryleet uunivuokaan vieriviereen. Aloita kypsentäminen käräyttämällä kääryleiden pinnat kevyesti. Käännä kääryleet ja käräytä toinenkin puoli.
Ota vuoka uunista ja lorota kääryleille siirappia. Lisää voita. Jatka paistamista.
Kun kääryleet ovat saaneet hyvin väriä, ota pannu uunista ja käännä kääryleet uudelleen. Lorota jälleen siirappia kääryleille ja lisää voita, jos tohdit. Kun kääryleet nyt ovat saaneet väriä toisellekin poskelleen, alenna uunin lämpötila 125–150 C.
Hauduta kääryleitä ainakin kaksi tuntia. Voit välillä käännelläkin niitä. Maistele myös pannuun muodostunutta lientä. Jos se ei ole tarpeeksi makeaa, lisää siirappia. Jos sitä ei ole, lisää kaalin+riisin keitinlientä. Aivan loppuvaiheessa lirauta pannulle tilkkanen soijakastiketta.
Ja sitten nauttimaan! Mysi Lahtisen mukaan kaalikääryleet pitäisi jäähdyttää ja syödä vasta seuraavana päivänä. Minä en ole malttanut… Puolukat sopivat lisäkkeeksi, muusta ei niin väliä. Jos kaalikääryleitä jää, sopivat ne erittäin hyvin pakastettaviksi.
Aloitin aikoinaan kaalikääryleiden valmistamisen juuri Mysi Lahtisen ohjeelle, mutta vuosien kuluessa olen luopunut siitä sen kermamaisuuden vuoksi. Mielestäni kaalikääryleistä tulee raikkaampia ilman kermaa, mutta nämähän ovat makuasioita.
Kaalikääryleilläni kävin aikoinaan vaihdantakauppaa: setillä kääryleitä sain ison kassillisen valmiiksi käsiteltyjä sieniä! Myös yhden Mehu-Maijan synnytys käynnistyi kaalikääryleillä. Kerran olen järjestänyt kaalikäärylebileetkin. Mukavaa ruokaahan nuo kualjkiäryleet ovatkin (tämä taas viittaa savo-karjalaisen osakunnan savonkelpoisuustestiin, piti osata sanoa jiäkylymiä kualjkiäryleitä jiäkuapin piältä). Nyt on kaalikäärylesesonki parhaimmillaan, kun kaalit ovat meheviä. Kokeilkaapa!