Kuva on stock.xchng’n eniten ladattu ”Limelight”.
Huuh, tälliaiseen kylpyyn kun pääsisi juuri nyt! Eilinen päivä oli hiostava, ja tästä taitaa tulla samanlainen. Lämpötila kipusi yli 30 C illansuussa, nyt aamulla on jo 24 C. Enteilee kuumuutta ja nestehukan torjuntaa…
No, eipä onneksi ole muuta ohjelmaa tiedossa kuin viikonlopun ”Kesäfestareihin” valmistautumista. Rouva ja Herra Pirkanmaalta saapuvat huomenna, ja poikkeuksellisesti aloitamme hippaloinnin lounastamalla Turuus.
On muuten melko erikoista, että ravintoloiden ei kannata pitää oviaan avoinna sunnuntaisin. Kävimme Rouva P:n kanssa netitse läpi Turun ravintolatarjontaa ja päädyimme sitten tähän lauantairatkaisuun valikoiman suppeuden vuoksi. Toisaalta ymmärrän yrittäjäravintoloitsijoita: sunnuntaina työvoima maksaa tuplasti eikä ruokailijoiden mielenliikkeistä voi kesäaikaan olla varma. Hans Välimäen pop-up-ravintolan aukioloa emme katsastaneet, mutta tuskin sinne olisimme päätyneetkään. Sympatiseeraan turkulaisia traktöörejä sen verran!
Sunnuntaina ruokahuollon puikoissa on siis Rouva Itse. Muutama uusi juttu on vireillä; alkupalaksi tarjoilemme creme fraichessa marinoitua mozzarella buffalaa ja leivonnaiseksi kokeilen pekaanipähkinäpaita. Mozzarellasta tein meille maistiaisannokset, ja koska Herran kanssa tykästyimme komboon, päätin sen ottamisesta mukaan menuun. Myös pääruoan lisäkkeissä on hieman uutta viritystä, mutta palaan noihin makuraadin arvotettua ne. Niin, pääruokana on siis grillattua lammasta.
Leppoisaa viikonloppua itse kullekin! Kesä on vain kerran vuodessa, nyt on aika nauttia siitä!