Marketat parvekkeella.

Hohhoijaa, moneen viikkoon ensimmäinen perjantai, ettei Rouvalla ole MITÄÄN ohjelmaa! Herra on parhaillaan No Agenda-klubinsa kokouksessa, ja saan viettää levollista aamuhetkeä ihan keskenäni. Ei silti, että Herra mitenkään yleensä aamuisin olisi häiriöksi, mutta tämä tuntuu jotenkin enemmän omalta ajalta kuin yhdessä ollessamme.

Havahduin aamulla miettimään, että miksi ihmeessä olo on niin vetämätön parhaillaan, vaikka kaikki on periaatteessa ihan ok. Tuli mieleeni vanha kollegani virkaurani ensi vuosilta, puutyöopettaja peruskoulusta. Hän sanoi suunnittelevansa opetuksen kuuden viikon jaksoina, koska oli huomannut, että sen verran murrosikäiset jaksavat puurtaa yhden asian kimpussa.

Vaikka tuo ei kuulosta mitenkään tajuntaa räjäyttävältä teorialta, olen huomannut sen pitävän paikkansa – ja myös muiden, kuin peruskouluikäisten osalta (tai sitten toteutan tätä sääntöä eräänlaisena mantrana). Kuusi viikkoa on riittävän pitkä aika, jotta elämän ”draaman” kaari ehtii keskimäärin toteutua. Alkuvaiheen tietynlainen lataunutut jännitys, sitten ongelman tai juonen paljastuminen, sen käsitteleminen tai ratkaiseminen ja lopulta valmistautuminen draamasta irtautumiseen.

Rouvan kohdalla tuo draama on ollut yrittäjäkoulutus, joka nyt alkaa suuntautua kohti loppuhuipennustaan. Ensi viikolla käymme Herran kanssa yhdessä tapaamassa kurssin vetäjää ja kerromme yrityssuunnitelmistamme ja saamme konsultaatiota. Rouvan pitäisi nyt saada alkuviikkoon mennessä liiketoimintasuunnitelma johonkin asentoon, eikä haittaisi, vaikka kannattavuuslaskelmatkin olisivat ainakin karkeina hahmotelmina matkassa mukana.

Mutta nyt väsyttää, ja ihan vietävästi. Onneksi eilisiltaiseksi sovittu ylimääräinen Flash-ilta web designer-opinnoissa peruuntui ja sain ottaa nautinnolliset päiväunet. Ja Onneksi: osa 2, tälle päivälle ei ole sovittuna yhtään mitään muuta kuin valmistautuminen huomisiin puutarhajuhliin. Ne ovat illansuussa Itä-Helsingissä, ja Rouvalla on roolinaan autonkuljettaja ja omenapiirakan leipoja.

Hortensiani.

Palaan tuohon viikkomääräkatsaukseeni: edessä puolestaan on reilut pari viikkoa yrittäjäkurssia ja nelisen viikkoa web design -kurssia. Mukavan breikin tähän ajanjaksoon tarjoaa Rouvan ja Herran Pirkanmaalta saapuminen grillikauden avajaisiin! Menu on jo suunnitteilla, ja se tulee satavarmasti pitämään sisällään SUUREN annoksen Hollandaise-kastiketta sekä todennäköisesti Surf&Turf-kokeilun. Keväisen Ruotsin-risteilymme päätösaterialla nimittäin maistelimme jälkimmäistä, ja päätin jo silloin, että tätä pitää kokeilla kotioloissakin.

Nyt ei muuta kuin oikein aurinkoisen viikonlopun toivotukset teille kaikille! Sunnuntaista tullee oikein kunnon kesäpäivä, joten terassit ja parvekkeet kuntoon, kylmää juotavaa kädenojantaman päähän ja nauttimaan aurinkoisesta lepopäivästä! Ja tämä on käsky! Cool