…kuten tihrustamassa pientä webbikameran kuvaa suunnilleen juuri herättyään.
Herra näet ilmoitti viimeksi Paimion Paipissa hiihtäessään, että minun tehtäväni on napata kuva hänestä! No, tässä on, ole hyvä rakkaani ja te arvoisat blogini lukijat. Mieheni on siis palannut jatkamaan kuntoiluaan Sulkavan Suursoudussa saamansa olkapäävamman parannuttua kylliksi.
Minullahan sukset eivät luista, joten tämä harrastus kuuluu kategoriaan ”omaa aikaa parisuhteessa”.
Mitähän tämä mahtaa olla, punainen ja pirullinen? Paholaisen hilloa, tietenkin! Tomaatit ovat juuri nyt paitsi hyvänmakuisia myös edullisia, joten Rouvakin päätti ryhtyä säilömään. Valmistin neljä rasiallista Paholaisen hilloa, jonka ohje on alunperin Dansukkerilta. Parantelin sitä vähän.
PAHOLAISEN HILLO
800 g tomaatteja
400 g punaisia ja keltaisia paprikoita
4-6 punaista chiliä
6-8 valkosipulin kynttä
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl tuoretta meiramia
1 dl viinietikkaa
1 pkt Dansukker Hillo-marmeladisokeria
Leikkaa tomaatteihin ristiviillot ja pane ne 30–60 sekunniksi kiehuvaan veteen. Valuta vesi pois ja jäähdytä tomaatit kylmän juoksevan veden alla. Irrota kuoret, leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat. Pane tomaattilohkot paistokasariin.
Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Paloittele kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin.
Anna kiehua puolisen tuntia.
Soseuta sauvasekoittimella. Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3–5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen.
Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa. Tarjoa liha- ja makkararuokien kanssa tai hampurilaisten, ruokien ja kastikkeiden mausteena.
Me olemme maistelleet hilloa grillatun entrecoten kumppanina sekä pizzan mausteena. Entrecoten lisäkkeeksi valmistin meille oliiviperunoita: kuorin kesäperunat (Siikliä) ja lohkoin ne. Ladoin lohkot uunivuokaan ja pärskäytin pintaan reilusti oliiviöljyä ja hieman hiutalesuolaa. Uunissa perunat saivat olla noin 25 minuuttia 225 C. Olivat muuten peijoonan, melkeinpä pirullisen hyviä etenkin dipattuina Paholaisen hilloon.
Jos hilloa pitäisi verrata johonkin kaupalliseen tuotteeseen, olisi ehkä sweet chili sauce lähimpänä. Vertaaminen ei tee oikeutta Paholaisen hillolle, joka maistuu juuri niin tuliselta ja kirpeältä kuin kuvasta voi päätellä.
Tämän puuroannoksen Rouva keitteli vuonna 1989 studiokeittiössä. Stailaus tehtiin valokuvaajan kanssa. Kuva päätyi kauralesekampanjaan.
Keskustelimme Herran kanssa lauantaina arkiruuista ja meille uudesta käsitteestä ”mättö”. Juttu luiskahti liikeelle murekkeesta, jota einehdimme illansuussa – se kun Rouvan mielestä edustaa arkiruoan ydintä.
Luin taannoin jostakin, että perheissä pyöritetään ruokataloutta keskimäärin kahdenkymmenen ruokalajin setillä, ja muistelimme sitten lapsuutemme ruokalajivalikoimia. Rouvan lapsuus ja Herran nuoruus sijoittuvat 1960-luvulle ja 1970-luvun alkuun.
Keittoruoista suosituimpia tuohon aikaan olivat liha- ja hernekeitto, mutta myös kalakeitto kuului sarjaan ja etenkin kesäisin. Kalakeiton raaka-aineena oli aina kokonainen kala, ahven, hauki tai kuha. Myös Herran äiti valmisti kalakeiton samaan tapaan, vaikka keittiö sijaitsikin keskellä Hämeenlinnaa. Makkara- tai siskonmakkarakeittoa oli harvoin.
Laatikkoruoat rakentuivat perunaliuskoista, ja makuaineina olivat suolasilakat tai jauheliha. Makaronilaatikko oli herkkua.
Jauhelihakastiketta syötiin kuorineen keitettyjen perunoiden kanssa (paitsi Herralla, jonka äiti kuori potut! Epistä.) ja sitä kutsuttiin murukastikkeeksi. Muita kastikeruokia olivat makkarakastike, sianlihakastike ja palapaisti. Tilliliha ja piparjuuriliha kuuluivat meillä tähän kategoriaan.
Paistetuista liharuoista muistelimme kyljyksiä ja koteletteja, joskus oli myös ”pihviä” eli naudanlihaa pannulla paistettuna. Mureke valmistui uunissa, eikä meillä nautittu lihapullia eikä jauhelihapihvejä, kuten Herralla. Maksapihvejä syötiin myös melko usein.
Paistetut silakat kuuluivat ateriakiertoon, mutta harvemmin muu paistettu kala. Silakoita meillä saatettiin syödä myös keitettyinä etikkaliemessä – ainakin, jos mummu oli vieraisilla. Hän kun oli kotoisin Kotkan Haapasaaresta.
Katsoin ihan huvin vuoksi Ruokatieto-sivustolta, mitkä ovat suomalaisten suosikkiruoat vuonna 2009:
Suunnilleen samankaltaiseen listaan päädyimme Herran kanssa, joskin mietimme sitä noiden ruokalajityyppien kautta.
Keittoruoista kuvittelimme jauhelihakeiton, makkara- ja siskonmakkarakeiton ja edelleenkin hernekeiton pitävän pintansa.
Laatikkoruokia kutsutaan nyt kiusauksiksi, ja niitä tehdään kinkusta, broilerista, porosta, lohesta ja anjoviksista. Makaronilaatikko on väistynyt lasagnen tieltä – vai onko?
Jauhelihakastike on 2000-luvulla bolognesea, ja sitä syödään pastan kera. Broilerikastikkeet lienevät vallanneet muut kastikeversiot. Lihapullat näyttävät säilyttäneen asemansa, mutta mureke on varmasti jo meidän seniilien ruokaa.
Meidän nuoruudessamme risotot tekivät tuloaan, mutta nykypolvi vetää erilaisia wokkiruokiaan.
Mutta mikä sitten on mättöä? Urbaani Sanakirja määrittelee sen näin: ”Ilman ihmeempiä hienosteluja valmistettu sapuska, jota on tarkoitus syödä paljon ja nopeasti.” Yök. Tulee mieleeni pari vanhaa sananpartta: ”Ihminen syö elääkseen, ei elä syödäkseen”, ”Olet sitä, mitä syöt” ja ”Eläin syö, ihminen aterioi”.
Nyt siis käynnistyy jo toinen lomanjälkeinen viikko ja meillä arki alkoi Herran suunnatessa aamuvarhain työmaalleen Helsinkiin. Rouva jatkanee virittäytymistään viikon päästä alkaviin opintoihinsa. Lisäksi keitän tänään lihasoppaa – arkimaanantain kunniaksi!
Rouva Raadelmasta 