Kylläpä pääsi takatalvi yllättämään! Valmistin meille yhtenä päivänä possun ulkofileestä varsin maittavan uunipaistin. Valion verkkosivuilta löysin todella hyvän Hasselbackan perunaviipaleohjeen. Siinäpä se sitten olikin helppo ja herkullinen ateria kasassa. Lue lisää
Tagineittakin onnistuu…
…lammaspata Jari Tervon tapaan. Voi että, kun oli huikea makuelämys!
Joskus alkuvuodesta Kati Tervo pakinoi Hesarin Ruokatorstaissa miehensä Jarin tagine-kokkailusta. Mies oli toivonut lahjaksi taginea eli marokkolaista savipataa – ja saanutkin sen, vaikka rouva Tervo oli epäillyt hankintaa hukkainvestoinniksi.
Kuvaus taginessa kypsytetystä lammaspadasta oli niin mainio, että ajattelin sitä joskus kokeilevani. Olen näitä mausteisten lammasruokien ohjeita lukenut monesti ja joka kerta ajatellut, että eivät taitaisi olla meidän makuumme. Arvostan hyvää lampaanlihaa niin paljon, että mielestäni se ei kerta kaikkiaan kaipaa suolaa kummempia mausteita. Lue lisää
Vanhassa vara parempi
Tein eilen illalla Herran tämänpäiväistä Helsingin-työmatkaa varten sitruunatortun, jonka valmistusohjeen olen laatinut eräälle varsinaissuomalaiselle elintarvikeyritykselle joskus 1990-luvun loppupuolella (kuva silloisesta esitteestä). Parantelin vähän tortun mittasuhteita, joten olkaapa hyvät. Lue lisää



