Viikonloppu kului pitkälti viime viikosta toivuskellen, eli niin Rouva kuin Herrakin ovat nukkuneet tavallista enemmän. Sunnuntai-iltana Herra vetäytyi levolle jo yhdeksän jälkeen (mutta hän olikin noussut ennen Rouvaa ja käynyt vielä hiihtämässäkin), jolloin Rouvalle tarjoutui mahdollisuus television katselemiseen ihan issekseen .

Lue lisää

Eipä käy kateeksi lapsiperheitä, kun seurailee ilmaisjakelupostin sisältöä näinä päivinä. Lelukuvastoja tupsahtelee jokaiselta kaupparyhmältä ja tietysti alan erikoislikkeistä, ja minkälaisia: paksuja vihkosia täynnä (pääosin) värikästä muoviroinaa. Ei Rouvakaan millään käpylehmillä aikoinaan leikkinyt, mutta tällaista sälän määrää en olisi voinut edes kuvitella. Lue lisää

Tämänpäiväisessä Hesarissa näyttelijä Minna Haapkylä kirjoittaa iltasatukirjasta. Hän oli lukenut esíkoispojalleen Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen, ja se oli tehnyt poikaan vaikutuksen. Haapkylän mukaan poikaan on nyt sytytetty lukemisen kipinä.

Itselläni lapsuuden lukuintoon ei liittynyt Leijonamieli (se ilmestyikin vasta myöhemmin), mutta Lindgrenin Peppi, Eemeli, Melukylän lapset ja Saariston lasten Pampula kylläkin. Voi sitä hurmosta, kun sai avata natisevan kovakantisen kirjan, ja sitten uppoutua rauhassa seikkailuihin. Lindgrenin lisäksi käsissä kuluivat Anni Swanit, J.L.Montgomeryt, Enid Blytonin Viisikot sekä nyt jo unhoon painuneet kirjat sairaanhoitajista Ursula ja Helena – vai oliko tuo jälkimmäinen sittenkin lentoemäntä?

Jotenkin nuo Lindgrenin naishahmot kuitenkin tuntuivat omimmilta, ja aivan erityisesti Peppi. Olen joskus pohtinut, että onko pohjoismaisilla ikäisilläni naisilla jotenkin vinksahtanut naiskuva juuri Pepin ansiosta?

Pepin elämässä oli hohdokasta meininkiä ja kaikki oli mahdollista. Roistot lensivät kaaressa supervoimakkaan Pepin tarttuessa heidän kraiveleihinsa, lapset saivat syödä vatsansa kipeiksi herkkukaupan vadelmaveneistä (jotka Peppi tarjosi isänsä jättämillä kultarahoilla) ja lastenkodin täti huostaanottoaikeineen veti vesiperän Pepin metkuttaessa häntä. Ainoat hieman surusävytteiset hetket olivat Pepin yksinäiset illat, jolloin hän päätti olla kasvamatta aikuiseksi. Tommi ja Annikakin nauttivat parit kuivatut herneet vastalääkkeenä aikuistumiselle. Tarjosiko tämä kaikki vääriä asenteita oikeasti kasvuikäisille lapsukaisille?

Ja toisaalta: onko tuosta nyt haittaakaan ollut? Etenkin jos ajattelee noita sairaanhoitaja-Ursuloita ja lentoemäntä-Helenoita, jotka muistaakseni olivat saksalaiskirjailijoiden tuotantoa. Heidän suurin unelmansa oli komean lääkärin tai lentäjän kanssa solmittu avioliitto.

Tästä taas palautuu mieleeni taannoinen kohu prinsessa Victorian häistä, kun Vickan toivoi isänsä luovuttavan morsion sulhaselle, ja kuinka luterilaisen kirkon edustajat paheksuivat elettä. Papiston mukaan morsiamen luovuttaminen esineellistää naista ja alentaa hänen arvoaan, sillä luterilaiset parit sitoutuvat toisiinsa tasavertaisina ja siksi kävelevät rinnakkain alttarille. Niin että Ursulat menkööt pappojensa käsipuolessa, kun me Pepit käppäilemme itse valitsemiemme miestemme kanssa nuo muutamat metrit ennen sitoutumista.

Mutta Peppihän ei kasvanut aikuiseksi eikä mennyt naimisiin, joten turha pohdinta tämäkin!