Arki ja askareet ovat syyskuun avainsanat, ja tietysti Arttu-koiramme. A-sarjaa on myös tämä keitto, ahvenkeitto.

Viime viikon kauppareissulla löytyi pitkästä aikaa kokonaisia ahvenia. Niistä syntyi maukas soppa purjon, perunoiden ja kerman kera.

Ahvenkeitto talon tapaan

1 kpl purjosipuli (iso tai kaksi pientä)
2 kpl sipulia
n.30 g voita
3 dl kuivaa valkoviiniä
5 dl vettä
5-6 kpl perunaa
3 dl kermaa
n.700 g ahvenia
1 npp tilliä hienonnettuna
1 npp ruohosipulia hienonnettuna
suolaa maun mukaan
n. 1 dl valkoviiniä

Huuhtele ja hienonna purjosipuli ja hienonna kuoritut sipulit. Kuumenna kattila ja sulata nokare voit. Kuullota sipulit. Kaada kattilaan viini ja kiehauta. Lisää vesi., kuoritut lohkotut perunat ja kerma. Mausta kevyesti suolalla. Keitä keittopohjaa miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia.

Fileoi ahvenet, jos niitä ei ole suomustettu. Lisää keittoon ahvenen ruodot päineen ja keitä niitä kymmenisen minuuttia. Jos käytät suomustettuja ahvenia, voit laittaa kalat kokonaisina kattilaan perunoiden päälle ja keittää niitä samaiset kymmenisen minuuttia.

Poista kalan ruodot ja päät ja lisää keittoon kokonaiset ahvenfileet sekä tilli- ja ruohosipulisilput tai nosta kokonaiset ahvenet keitosta ja irrota ruodot, palauta kalan lihat keittoon.  Nosta keitto kiehumapisteeseen ja ota kattila liedeltä. Anna keiton vetäytyä viitisen minuuttia minuuttia.

Tarkista maku. Lisää juuri ennen tarjoilua vielä tilkka valkoviiniä raikastamaan keiton maku. Tarjoile paahdetun ruisleivän ja valkoviinin kera.

Keitto oli oikein maukasta ja lisäksi kauniin valko-vihreää. Lisäksi se lämmitti mukavasti.

Nyt vaikuttaa vihdoinkin siltä, että syksy on tullut. Illat alkavat olla jo hämäriä ja eilinen itätuuli oli inasen kolea. Jopa tuota kesää riittikin.

Meidän elämänrytmimme on muuttunut paitsi varhemmin pimenevien iltojen myös Arttu-koiramme ansiosta. Arttu nukkuu paljon, mutta herää aamuisin melko varhain, ja niin mekin. Illat täytyisi saada myös meidän ihmisten uniajaksi, ja siinä on vielä hakemista. Yhdeksänviikkoinen pentu jaksaa huomattavasti paremmin kuin keski-ikäiset perheenjäsenensä.

Saimme eilen mukavan vieraan, kun koira-mentorimme Sari ehti poiketa luonamme. Hän kouluttaa koiria ihan työkseen ja opasti meitä kädestä pitäen Artun kasvattamisessa.

Olimme me sentään jotakin tehneet oikeinkin, mutta saatiin paljon asiantuntevaa evästystä koiran käsittelystä. Sarilla oli lisäksi mukanaa oma kelpiensä Keiko, joka tervehti maltillisesti meidän riehupetteriämme. Arttu selvästi aristeli aikuista koiraa, mutta Sarin turvallisessa ohjauksessa pikkuisemme intoutui haastamaan Keikoa leikkimään. Iso KIITOS sinulle, Sari eilisestä!

Illansuu kuluikin Artulla nukkuessa. Sillä on ihmeellinen tarve tunkea itsensä nukkumaan ahtaisiin paikkoihin. Kuva on vähän suhruinen, sorry…