Eipäs ole kolumni tuntunut pitkään aikaan niin puhuttelevalta kuin Johanna Korhosen Hesarin tämänpäiväinen ”Huipulle pyrkiminen vain lisää luusereiden määrää”. Minua ovat tökkineet kaikki puheet huippuosaajista. Suora siteeraus Korhoselta:

”Erikoistumisen sijaan voisimme hakea turvaa monipuolisuudesta. Mitä lahjakkaampi yksilö, sitä enemmän hänen tulisi puuhata monia erilaisia asioita.

Jos huippusuorittaja käyttää aikaansa myös vapaaehtoistyöhön, yhteislauluun ja enintään keskitasoisen tekstiilitaiteen luomiseen, sitä varmemmin hän säilyy terveenä ja tasapainoisena ihmisenä.

Terveellisintä on tavoitella kaikessa monimuotoista sekalaisuutta ja keskinkertaisen hyvää tasoa. Siinä menestyy moni. Hilpeä keskinkertaisuus on strategia, jonka varassa sekä maa että yksilöt voivat hyvin.”

Juuri näin. Huippujohtajien kohtaloista olemme saaneet lukea monia surullisia tarinoita, viimeisin viime viikonlopulta.

Todistaakseni, että olen jo koko elämäni toteuttanut hilpeää keskinkertaisuutta, riittänee tämä blogi!

Ja palataanpa sitten pienten keskinkertaisten ihmisten pieniin keskinkertaisiin suorituksiin: sain jälleen yhden kalaostoksen riittämään kahteen ateriaan. Paistoin maanantai-iltana meille silakkapihvejä, joista ylijääneet dilkkasin yöksi 1-2-3 -liemeen – ja kas, eilinen lounas oli valmis.

SILAKKAPIHVIT

n. 700 g silakkafileitä (huippukokki perkaa kilosta silakkaa, keskinkertainen ostaa marketista valmiiksi fileoidut)
Kallen mätitahnaa
suolaa
ruiskorppujauhoja
ruisjauhoja
paistamiseen: voita ja rypsiöljyä
tarjoiluun: tilliä

Levitä huuhtaistut silakkafileet leivinpaperille niin, että samankokoiset ovat rinnakkain. Purista Kallen mätitahnaa suoraan tuubista joka toisen silakkafileen päälle, ruodon kohdalle. Paina  mätitahnaisen silakkafileen päälle ilman mätitahnaa oleva silakkafile.

Mittaa lautaselle suunnilleen desilitra ruiskorppujauhoja ja ruisjauhoja. Lisää seokseen suolaa. Pyörittele silakkapihvit seoksessa. Paista jauhotetut pihvit voin ja rypsiöljyn seoksessa kuumalla paistinpannulla. Nosta kypsät pihvit uunivuokaan ja vuoka 150 C uuniin.

Tarjoa runsaalla tillisilpulla höystettynä raikaan salaatin tai perinteisen perunamuusin kera.

Jäähtyneet silakkapihvit ladotaan sitten aterian jälkeen puhtaaseen astiaan ja silakoille ripotellaan hienonnettu punasipuli, muutama laakerinlehti ja maustepippureita, myös valkopippureita voi lisätä joukkoon.

Kattilassa kiehautetaan 1 dl väkiviinaetikkaa, 2 dl sokeria ja 3 dl vettä, liemi jäähdytetään (tämä kannattaa tehdä hyvissä ajoin). Jäähtynyt liemi kaadetaan paistetuille silakoille ja ne  siirretään jääkaappiin öitsemään.

Seuraavana päivänä herkku on valmista nautittavaksi. Leikkasin meille saaristolaisleivästä viipaleita, paahdoin ne leivänpaahtimessa ja silasin oivariinilla. Päälle reilusti silakkaa, marinoitunutta sipuli, ruohosipulia (jos sattuu olemaan)  ja ääntä kohti!

Eilen leipaisin meille kahvipöytään Kotilieden ohjeella mantelibriosseja. Olen hissukseen keräilemässä kotitalouden säästöbudjettiruokien ohjeita, ja kuten me kaikki keskinkertaiset tiedämme, kotileivonta on erinomaisen taloudellista. Palaan aiheeseen, kunhan olen saanut kalkyylini ja reseptipakettini valmiiksi.

Nyt vaan oikein keskinkertaista keskiviikkoa kaikille!

8 kommenttia artikkeliin ”Hilpeän keskinkertaisuuden strategia”

  2. Eläköön hilpeä, monipuolinen keskinkertaisuus!

  3. Minäkin pistin positiivisesti merkille, että blogini motto löytyy jo muualtakin 🙂 Samaa minäkin pohdin jonkin verran, en tosin yhtä hienosti, blogini esittelytekstissä Mikä, mitä, miksi?

    Silakka on hyvää ja kuvat tosiaan hienoja!

    1. Sauvajyvänen, olet ollut ilmiön keskiössä jo kohta kaksi vuotta! Miten en ollut tullut lukeneeksi tuota Mikä, mitä miksi? -juttua aikaisemmin (blogisi moton olin sentään notaarnnut, olen pitänyt siitä ensi hetkestä)! Miksi bloggaan-osiosi oli suunnilleen sanasta sanaan Korhosen tekstiä! Hyvä SINÄ!!!!!

      Allekirjoitan myös ajatuksesi siitä, että et valokuvaa tai arvostele ravintolaruokaa, koska haluat olla läsnä tilanteessa. Olen itsekin huomannut, että silloin kun meillä on vieraita ja ”pöytä koreana” (=blogiaineistoa tyrkyllä) unohdan täysin kameran ja jälkeenpäin tuppaa harmittamaan, että eipä jäänyt kuin muistijälki. Mutta sepä onkin voimakkaampi! Jos kävisimme ravintoloissa, en varmasti kehtaisi penkoa kameraa edes esiin. Olen niin keskinkertainen, että en halua herättää huomiota…

  4. Tuopa olikin maino artikkeli! Oli pakko laittaa jakeluun fb:ssa. Kurkkasin myös sauvajyväsen blogia ja uudelleen sen Mikä, mitä, miksi? jutun. Olin lukenut sen joskus aikaisemmin, mutten enää muistanut yhtymäkohtaa HS:n kirjoitukseen. On lohduttavaa, ettei itsessä ole mitään vikaa, kun ei kunnianhimo riitä yhden alan huipulle pääsemiseen, vaan on jees olla tuollainen ”lagom”, sellainen monipuolisen keskinkertainen ja vieläpä hilpeä. En ollut ennen ajatellut keskinkertaisuutta erityisen hilpeänä ominaisuutena, mutta mikä ettei. Sitä hilpeyttä kai se on, kun puuhastaa vähän sitä ja tätä ja nauttii tekemisistään.

Comments are now closed.