Lauantain aamupäivä kului reippaanpuoleisessa siivoustouhussa. Matalalta paistava aurinko sai koko huushollin näyttämään suurelta pölypesältä. Nyt on laitettu paikat ojennukseen ja voi hyvillä mielin viettää viikonloppua vähän laiskotellenkin.
Kuusistonsalmi on jälleen jäätynyt. Jää on tällä kerralla kirkasta, ja siihen on muodostunut pakkaslumesta hauskoja kuvioita – hieman samankaltaisia, kuin näkyy kesäisin meren pohjahiekassa.
Eiliseltä kauppareissulta tarttui mukaan muutama kevätesikko. Nehän nyt eivät pitkään kestä, mutta tuovatpa vaihtelua kodin värimaailmaan. Kaikki joulusta muistuttava tuntuu parhaillaan tunkkaiselta. Kukkien lisäksi olohuoneen pöydällä on pari pinkkiä kynttilää, jotka eivät näy kuvassa. Onkohan pinkki joulunpunaisen vastaväri?
Keittiön pöydällä on kimppu oransseja ruusuja. Herra toi ne torstaina omalta kauppareissultaan. ”Reilun kaupan” ruusukimpuissa on melkoisia laadullisia eroja: toisinaan ne nuupahtavat melkein heti ja toisinaan – kuten nyt – avautuvat kauniisti.
Tammikuu on jo pääsemässä puoliväliinsä. Tuntuu ihan hyvältä edetä kohti kevättä, vaikka talvea ei oikein ole ollutkaan. Olen aiemmin ollut syksyn ystävä, mutta täällä Raadelmassa suosikkivuodenajakseni on ehdottomasti noussut kevät. Ehkä se johtuu siitä, että täällä luonto on poikkeuksellisen voimakkaasti läsnä ihan arkielämässäkin. Kevään voimaa ei ole ehkä tullut havaittua entisissä kodeissa.
Kenties nuo esikot laukaisivat tänään jonkin aivan erityisen kevätkaipuun?
Minä kyllä haluan ensin ihan kunnollisen talven; sitten on kevään vuoro. Mutta olen samaa mieltä joulukukista: niiden aika on ohi. Meilläkin on pöydällä punainen joulutähti, jota en ole hennonut heittää pois, vaikka mieli tekisi.
Reilun kaupan ruusuista minulla on yksinomaan hyviä kokemuksia. Näyttää siltä, että ainakin meidän kauppaamme uudet ruusut tulevat nimanomaan torstaina ja ovat silloin tuoreimmillaan!
Hoo, hyvä tietää tuo torstain toimituspäivä! Itse asiassa Herra mainitsikin kukkien asettelusta myyntitelineeseen juuri samanaikaisesti kuin hänen asioimisensa. Torstai onkin juuri sopivan toiveikas kukkapäiväksi!
Jaan kyllä talvihalusi, kunhan se sitten olisi tällaista kunnollista pakkasta! Meillä kun tuppaa talvi näivettymään harmaaseen loskap—-aversioon. Tänään muuten näimme ensimmäisen retkiluistelijan salmen jäällä, joten se ainakin lupaa hyvää.