Kuva-arvoitus: mikä tai mitä tässä on?

Viiden pisteen vihje: liittyy marraskuun 4. päivään kuluvaa vuotta?

Kolmen pisteen vihje: on melko henkilökohtainen väline (tai kuka mistäkin pitää…)?

Yhden pisteen vihje: rekisteröimällä sen on mahdollista voittaa matkalahjakortti!

Nollan pisteen vihje: hankkimalla sen on mukana hyvän asian tukemisessa.

Vastaus on siis kuvassa. Viime viikonloppuna saimme vieraiksemme Herran nuoremman tyttären sulhasineen. Rouva päätti pöljäyttää koko porukan ja hankki jokaiselle ikioman Nenäpäivä-nenän. Olimme varsin somia istuessamme olohuoneessa punaiset nenät päissämme! Valitettavasti en täällä blogissani julkaise henkilökuvia, joten saatte vain mielissänne kuvitellä näyn.

Nenäpäivää vietetään tänä vuonna siis 4.11. Rouvan tekemällä lahjoituksella kaksi lasta saa koulunkäyntiinsä harjoituskirjat, vihkot ja kynät. En ole varsinaisesti mikään keräysintoilija, sillä suhtaudun skeptisesti isojen avustusjärjestöjen ylläpitämiseen. Toivottavasti nuo koulutarvikkeet tavoittavat jonkun lapsen. Koulunkäynti ja opiskeleminen ovat aina tukemisen arvoisia asioita.