Kuva on otettu noin klo 17.30!

Päivät alkavat selvästi jo pidetä, sillä aamuisin valkenee jo ennen kahdeksaa ja näin illansuussa valoisaa riittää jo kuuteen asti. Tänään on ollut erityisen aurinkoinen sää, ja varmaan siksi tähän kuvaankin tallentui ruusunpunainen hohde.

Meillä on web designer-opinnoissa verkkoviikko, eli ei lähiopetusta, ja tuntuukin todella omituiselta olla maanantai-iltana kotona. Herra on vielä asiakaskäynnillä Turussa, ja odottelen hänen palaamistaan ennen kuin aloitan päivällisen valmistamisen.

Rouvalla on ollut viime aikoina tuskaisen hankalaa keksiä sopivia syömisiä pikkuperheellemme, koska Herran stressivatsalle ei tunnu oikein mikään sopivan. Viikonloppuna kokeilin lohiperhosia Aura-purjomuhennoksen kera, mutta se ei maittanut. Toisen aterian kokosin perinteisen Linnapaistin ympärille, mutta eipä uponnut sekään. Sunnuntaiaterialle valmistin lampaanjauhelihasta Canneloneja, ja niitä isäntä sentään söi.

Tänään aion kokeilla Iiro Rantalan nuudeliohjetta ”Iiro’s Favorite Noodle”, silläkin uhalla, että thai-ruoat eivät ole mitenkään Herraseni suosiossa (hän vietti aikoinaan parin viikon loman Koh Samuilla eikä siksi perusta galanga-juuresta, korianterista, kaffir-limesta jne). Toivottavasti miehen stressi alkaa jo pikkuhiljaa väistyä, tai päädymme kaurapuuroruokavalioon…

Tuli tuosta stressi-sanasta mieleeni hauskainen pikku kertomus. Joku legendaarisista radiotoimittajista oli joskus 1970-luvulla haastatellut vanhempaa, maaseudulla asuvaa naishenkilöä (joista sittemmin alettiin käyttää raivostuttavaa genre-nimeä Pihtiputaan mummo). Reporttei oli kysynyt rouvalta, että onko hänellä ollut stressiä? Vastaus oli kuulunut:”Ei, eipä ole ollut ressiä, ei. Kerran oli halkopinon päällä, mutta sekin oli naapurilta lainassa.”

Näihin tunnelmiin, näihin kuviin: levollista helmikuista maanantai-iltaa!