Parhaiden marinoiden kärkeen nostan Keskinopeus-jutun: Mielensäpahoittaja ajaa rajoituksen mukaan, ja taakse muodostuu jono siksi, että kaikki muut ajavat liian nopeasti. ”Kun ajaa rajoitusten mukaan ehtii katsella maisemia ja rengasmelu pysyy sen verran pienenä, että kuulee uutiset, merisään ja luontoillan.”

Pahaksi onneksi ”koko tien levyinen Audi” sinkoaa murikan Mielensäpahoittajan Foord Eskortin tuulilasiin, ja se menee säröille. Poliisikaan ei suostu käynnistämään tutkimuksiaan. ”Jos olisi Paasikivi presidenttinä niin kyllä tutkisivat kunnes syyllinen löytyisi.”

Meidän perheemme yhteisillä automatkoilla on tapana keskustella siitä, mikä on auton todellinen nopeus ja kuinka paljon mittarin näyttämää nopeutta voi ylittää saamatta ylinopeussakkoja peltipoliisilta. Voitte vain arvata, kumpi kuskeistamme ajaa ns. liikennevirran mukaan ja kumpi kyttää keskinopeutta…

Toinen messevä rutina on jutussa ”Likhti”, joka tarkoittaa Mielensäpahoittajan mukaan sitä, että ruoasta on imetty kaikki rasva ja toisella imurilla maku. ”Päälle on levitetty jonkin sortin limaa ja koostumus on kaikin puolin epämiellyttävä.”

Elintarvikkeiden säilyvyydestä olen samaa mieltä Mielensäpahoittajan kanssa: ”…kun rasvaton ei homehdu, kyllä on lyöty sellaiset suojamyrkyt, että vaikka tulisi hirmumyrsky taikka maailmanpalo, niin varmasti säilyy tyhjiöpakattua lihaa, saksalaisia paahtoleipiä ja hunajamaustettuja suikalelihoja kaikille henkiinjääneille kellariporukoille ja rotille. Yksi on hyvä kevyttuote. Meetwursti. Kyllä en osaa sanoa miksi.” Olen aivan varma, että joiden vuosikymmenien päästä kaikki ”likhtit” todetaan epäterveellisiksi tai allergioita aiheuttaviksi.

Kyrön pakinoissa on vakiorakenne: paitsi, että kaikki tarinat alkavat lauseella ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”, niihin sisältyy aina ”kyllä ei”-sanapari. Ihanasti tulee lapsuus mieleen!

Kaksi vuotta sitten kohistiin kovasti Pauli Kohelon kirjoittamasta kirjasta ”Ohessa tilinumeroni”, tai siis siitä, kuka tuo pseudonyymi Kohelo oikein onkaan. Kirjan minähahmo muistuttaa mielestäni yllättävän paljon Mielensäpahoittajaa. Veikkaan siis Kyröä Koheloksi.

Rakkauteni tällaista ”sanaseppokirjallisuutta” kohtaan syntyi, kun luin nuorena tyttösenä Veikko Huovisen ”Rasvamaksan”. Voi jösses, se naurattaa vieläkin. Muutama vuosi sitten onneksi julkaistiin kokoelma Huovisen tuotannosta, ja pääsin taas tirskumaan Jutta Grahnin mies -novellia sekä muita hillittömiä tarinoita (Ota tyttö ojasta, Pystyyn marinoitu nainen, Onko tukka kauniisti).

Joskus pitäisi oikein lähteä käymään Pulkkilassa, jotta näkisi Jari Eskelinpoika Visasen (erotomaani) ja Tiina Tieva-Kuolpunan (nymfomaani) temmellyskenttiä. Vornankosken rantapöheikköjen pirullisen eroottisen menon seuraksenahan asutettiin Pulkkilan seutu.

Onneksi on kirjoja. Lukemattomia kirjoja