Keski-ikäisen Rouvan hieman varttuneempi Herra on ollut kaksi päivää työmatkalla. Ilkamoin jo pitkään etukäteen ajatuksella omasta ajasta, etenkin kun olin painanut keittiöhommissa Herran vuoksi liki kaksitoistatuntisen rupeaman torstaina.

Eilinen perjantai menikin ihan mukavasti. Olin sopinut lounastapaamisen entisen työkaverini kanssa Turkuun. Ajelin paikalle jo hyvissä ajoin, ja pitkästä aikaa flaneerasin Hansa-korttelissa.

Alkajaisiksi piti tietenkin haahuilla Akateemisessa tutkailemassa alkusyksyn kirjatarjontaa. Olli Jalosen uusin olisi kiinnostanut, mutta koska perheemme elää parhaillaan niukan budjetin aikoja (työttömyyteni vuoksi tietenkin, itseaiheutettua vaivaa?) sain itsekurilla pidättäydyttyä hankinnasta. Jatkoin matkaa.

Marimekossa ote ei enää pitänyt, vaan hankin kalenterin. Perustelin ostosta itselleni uuden aikakauden alkamisella, jota EI tietenkään voi tehdä vanhalla, entisestä työpaikasta muistuttavalla allakalla. Marraskuussa on siis mahdollista aloittaa uusi elämä, koska kalenteriosuus alkaa siitä!

Lounas oli pirkistävä, ja hyväntuulisena palailin kotiin. Ajattelin omasta mielestäni suuria ja briljantteja juttuja, josta seuranneen uupumuksen vuoksi jouduin vetäytymään noin kahden tunnin päiväunille. Nokosilta herättyäni jumituin television ääreen, ja siinä sitten kuluikin koko ilta. Mitä nyt puolen yön jälkeen fiilistelin vielä yläkerrassa puolikuuta katsellen.

Fiilistelyvaiheessa aloin ihmetellä Herran soittamattomuutta. En tohtinut tietenkään itse soittaa, koska kuka itseään kunnioittava Rouva nyt miehensä perään soittelisi. Noin tunnin kuluttua ajatuksen kiertymisestä laitoin Herralle diskreetin tekstiviestin. Sen lähettämisestä noin vartin kuluttua Herra soitti ja oli oma ihastuttava itsensä. Hyvillä mielin sitten kammertauduin nukkumaan (kun olin ensin varmistanut kahdesti, että kaikki ovet ja ikkunat olivat säpissä).

Aamu valkeni kahdeksalta, ja jälleen ajattelin, että mitähän kivaa itselleen tänään järjestäisin. Noudatin perheemme lauantairutiineja eli lähdin ruokaostoksille ja noutamaan samalla iltapäivälehdet. Ostamme lauantaisin aina molemmat tyhjänpäiväiset lehdet ja olutlasin kanssa käymme ne läpi ennen muuhunryhtymistä (= järkevää ja sunniteltua projektityötä kuten nurmenleikkuu, kaappien siivoaminen tai megalomaaninen ruoanlaitto). Vaan nytpä tuli tenkkapoo, kun en osannutkaan ryhtyä mihinkään. Aikani kuluksi tapoin pieniä inhottavia kärpäsiä keittiössä Herran myrkkysumutteella, jota olen aina inhonnut. Pyyhin pöytiä ja liesituulettimen lasiosia, tyhjensin pyykkikoneen ja laitoin uuden satsin pyörimään. Enkä siis osannut ryhtyä mihinkään omaan kivaan, jota olin epämääräisesti ajatellut (esim. lukemaan, tekemään jalkahoitoa tai ompelemaan hametta)!

Miksi siis on niin omituista? Ehdin elää pääasiallisena sinkkuna 47 vuotta, ja nyt kolmessa vuodessa olen jotenkin menettänyt otteeni yksin olemisesta! Jos olen aivan rehellinen, voin tunnustaa, että eilen illallakin pitkä tovi kului hääkuvia katsellen.

Hmmm. Nyt vain laskeskelen kuinka monta tuntia Herran paluuseen onkaan. Hmmm potenssiin kaksi. Onkohan tämä sittenkin keski-iän kriisiä?