”Bachianas brasileiras” on brasilialaisen Heitor Villa-Lobosin yhdeksän teoksen sarja, jossa hän pyrki yhdistelemään vaikutteita brasilialaisesta musiikista ja Bachista. Sarjan jokaisessa teoksessa on erilainen kokoonpano (kertoo wikipedia). Tässä osassa 5 on solistina Branford Marsalis.
”Musiikki alkaa siitä, kun sanat loppuvat” pätee edelleen. Taitaa olla Richard Wagnerin kommentti. Tänään siis näin!
Rouvan tuoreet lukukokemukset sattuivat olemaan kirjailijamiesten puolisoiden teoksia: Eva Gabrielssonin ”Stieg, minä ja Millennium” ja Kati Tervon ”Jääkaapin henki”. Molemmat olisivat puolestani saaneet jäädä kirjoittamatta.
Stieg Larssonin ja Millennium-dekkaritrilogian ympärillä kohistiin jokin aika sitten, ja ennakolta siis tiesin Eva Garbrielssonin kirjan olevan jonkinlaisen puolustuspuheenvuoron. Teksti on tökeröä, ja koville otti raahustaa läpi sekä Gabrielssonin oma että Larssonin Länsipohjan sukuhaaraselvitys. Ehkä sillä haluttiin vakuuttaa pariskunnan yhteenkuuluvuutta ja taustoittaa sitä.
Muuten kirjaa voi ajatella terapeuttisena kertomuksena surusta selviämisestä. Vähän jäi kuitenkin sellainen ”kruunun” maku kaihertamaan: kyllä kai miljoonien menettäminen ja omasta asunnostaan häädetyksi joutuminen (tai sen mahdollisuus) katkeroittaisi kenet tahansa.
Kati Tervon esikoisteos muutaman vuoden takaa, ”Kesäpäiväkirja”, oli mielestäni kepeän hauska pikkuinen lukukokemus. Vaihdevuosien käsitteleminen oli raikasta luettavaa, ja aiheeltaan Rouvan elämäntilanteeseen sopivaakin. Odotin siis ”Jääkaapin hengeltä” jotakin samankaltaista, mutta pettymyksekseni juuri esikoisteoksen reipas tunnelma puuttui täysin. Tuli sellainen olo, että Kati Tervon oli pitänyt kirjoittaa tämä kirja – ja ehkäpä – ja toivottavasti – seuraavassaan hän jo tavoittaa ykköskirjan fiiliksen.
”Jääkaapin hengessä” oli muuten ihmeellisen paljon kirjoitusvirheitä, joten olisiko kustannustoimittajalla ollut kiire. Samaan viittaa joidenkin kappaleiden merkitys kirjan tarinan kannalta; en esimerkiksi ymmärrä kappaletta, jossa kerrotaan erityyppisistä kirjailijan elämän varrelle jääneistä jääkaapeista. Vääntämisen tuntua!
Hyvää ja uskottavaa tekstiä on kuitenkin l ”Yksin kotona” -luku. ”Luulin antavani ryhtiä perheelle, mutta se onkin päinvastoin. Ryhdistyn perheestä. (…) Lorvin kolmatta päivää yksin kotona.(…) Minulla on vain minä, josta pitäisi huolehtia. Unohdan syödä, pestä hampaat ja kädet. Hukkaan nukkumaanmenoajan. Kärsin nestehukkaa. Huimaa ja juon vatsan pulleaksi. Lojun sohvalla tuijottaen ruudusta sääennustuksia.”
Aivan kuten Rouva silloin, kun Herra on muutaman päivän poissa kotoa! Tosin hampaat kyllä pesen, mutta muuten ei ole elämässä mitään rotia. Ruokaa en viitsi laittaa, vaan syön Tervon tapaan tonnikalaa ja raejuustoa. Kuppelehdin yöt valveilla ja nukun päiväunia milloin sattuu.
Onneksi on siis Herra, joka parhaillaan kuulostaa pesevän autojamme painepesurillaan. Pitänee minunkin ryhdistäytyä, pukeutua ja aloitella lounaan valmisteleminen…
Kuumilla säillä ruokahalu – ja etenkin ruoanlaittohalu – voi joutua koetukselle. Hyvä ja toimiva ratkaisu on ruoanvalmistuksen ajoittaminen eri päivälle kuin ruokailu. Ja tässä sarjassa paahtopaisti on verraton ruokalaji.
Kuvan paahtopaisti on valmistettu noin kilosta naudan sisäpaistia. Ihan markettikamaa, kunhan vain löytää sellaisen palan paistia, jossa lihassyyt näkyvät hyvin ja josta pystyy päättelemään leikkaussuunnan. Lievästi kolmikulmaiset palat ovat parhaita. Kovin paljon alle kilon painoista paistia ei kannata valmistaa tällä menetelmällä, mutta ainakin meidän perheessämme on huomattu, ettei paistista juurikaan jää tähdettä, joten senkin puolesta lihapalan voi valita kooltaan ennemmin hieman liian reiluna kuin vähäisenä.
Ja nyt tulee taas tylsää reseptiikkaa: ota liha huoneenlämpöön ainakin tuntia ennen suunniteltua kypsentämistä. Mitä isompi pala, sitä pidempi aika lämmetä, sisälämpötila saisi olla noin 13 C. Pyyhi liha kostealla talouspaperilla ja kuivaa sen jälkeen. Laita uuni lämpenemään 125 C.
Kuumenna pinnoitettu (lue: teflon) paistinpannu hyvin kuumaksi ilman rasvaa. Paina paistipalaa pannua vasten kaikista eri suunnista eli niin, että paistin pinta ruskistuu kauttaaltaan.
Nosta paisti sitten uunivuokaan ja laita siihen lihalämpömittari. Kypsennä paistia miedossa uuninlämmössä kunnes lihalämpömittari osoittaa 60-62 C. Tämä vie pitempään kuin uskoisi, eikä vanha hokema siitä, että tunti per kilo kypsennystä, pidä paikkaansa. Tosin, jos haluaa tehdä paahtopaistin ulkofileestä, määre pitää paikkansa. Sisäpaistista vaan tulee paljon maukkaampi paisti.
Valmista paistin kypsyessä maustepeti: ota alumiinifoliosta ja leivinpaperista reilunkokoiset viipaleet. Laita leivinpaperi foliolle ja leivinpaperille mieleisiäsi mausteita kunnon määrä. Rouvan maustesettiin kuuluvat mustapippurirouhe, merisuola, rakuuna, timjami sekä jokin valmis mausteseos, jossa on joko sellerisuolaa tai hieman natriumglutamaattia (tiedetään, tiedetään, ei kuulosta hyvältä, mutta siitä tulee umamia, joka voimistaa lihan makua). Lisäksi noin teelusikallinen sokeria mukaan.
Kieputtele lämmin paisti mausteseoksessa niin, että mausteita leviää paistiin kauttaaltaan. Kääri suojapaperi ja -folio tiukasti paistin ympärille ja jäähdytä paistia ensin huoneenlämmössä, sitten jääkaapissa. Paisti saa vetäytyä seuraavaan päivään jääkaapissa.
Ja siinäpä tuo: ennen ruokailua lihasta leikataan terävällä veitsellä ohuita viipaleita poikkisyin. Viipaleet asetellaan uudelleen paistin muotoon tarjoiluvadille, johon lisätään hillosipuleita, oliiveja, marinoitua paprikaa, mietoja chilipalkoja ja mitä nyt sitten kukin paahtopaistinsa kanssa halajaa.
Lisäkkeenä mainioita vaihtoehtoja ovat perunagratiinit, raikkaat salaatit, piprjuurella maustetut kermaviilit tai ranskankermat jne.
Meillä oli tänään lämpimänä lisäkkeenä kukkakaaligratiinia, joka näin kesän ensimmäisistä kotimaisista kaaleista valmistettuna maistuikin hyvältä. Sen ohjeessa nyt ei liene mitään kommentoitavaa: kukkakaalin nuput kypsennetään al dente-asteelle suolalla maustetussa vedessä ja ladotaan sen jälkeen voideltuun uunivuokaan. Keitinliemestä ja kermasta valmistetaan kastike, johon lisätään juustoraastetta ja kananmuna, mausteetksi muskottipähkinää, suolaa, mustapippuria. Soosi kaaleille ja 200 C noin 20 minuuttia kypsennystä uunin keskitasolla.
Muistaakseni juuri tuollaisessa kukkakaalipaistoksessa on ihmiselle aivan optimaalinen aminohappokoostumus, jos noista asioista nyt on kiinnostunut. Superruokaa siis.
Hellepäivän jälkiruokana ylivoimainen on tuoreesta ananaksesta, mansikoista ja vesimelonista rakennettu hedelmäsalaatti. Kerrassaan hyvää ja mukavasti nesteitä liikkeellelaittavaa muonaa.
Vaikka Rouva talvipakkasilla pyhästi päätti, että kesällä en kuumuudesta valita, niin kauhean kaukana tuon lupauksen murtaminen ei ole. Jos edes vähän tuulisi, niin olo olisi helpompaa. Viikonloppuna tämä vielä menettelee, kun ei tarvitse tehdä mitään, mutta työpäivinä ihoon liiskautuneet nihkeät vaatteet eivät tunnu mukavilta. Jokin kaislahamonen voisi toimia, mutta siinä olisi ympäristölle ehkä hieman liikaa kestämistä…
Rouva Raadelmasta 