Elokuun sunnuntai

Monelle koululaiselle – niin pienemmille kuin isommillekin – tämä sunnuntai on viimeinen lomasellainen. Helle on hellinyt meitä varsinais-suomalaisia niin eilen kuin tänäänkin.

Rouvan web design-opinnot käynnistyivät jo viime keskiviikkona Joomlan kertausillalla. Hohhoijaa, kertausta todellakin tarvittiin! Onneksi muisti alkoi palautua pätkittäin – ja onneksi kurssikavereita tuntui vaivaavan sama black out! Kiva oli muuten taas tavata opiskelukumppaneita. Kahvitaukojutut kun porukassa yleensä tahtovat päätyä makeaan nauruun, ja niin kävi nytkin.

Syksyn ohjelmaan solahdamme tällä viikolla hakukoneoptimointien kautta. Lähiviikkoina tutustumme jälleen kahteen uuteen ohjelmaan: Illustratorin vektorigrafiikkaan ja Premieren liikkuvan kuvan käsittelyohjelmaan. Joomlaan palaamme syyskuussa. Sitten ei ole enää mitään tekosyytä minullakaan olla aloittamatta harjoitustöitäni…

Lampaankyljyksiä, vihersalaattia ja parsakaalitimbaalia.

Eilen herkuttelimme Herran kanssa lampaankyljyksillä. Olemme suunnitelleet jonkinlaiseen vähähiilihydraattiseen ruokavalioon siirtymistä, joten eilisestä ateriasta skipattiin perunat pois (vaikka ne oliiviöljyperunat olivatkin n i i n herkullisia…).

Jääkaapin vihanneslokerossa oli pyörinyt jo jonkin aikaa nippu papuja ja pussillinen parsakaalia, joten niistä aioin tehdä lisäkettä. Pahuksen pavut vain olivat menneet homeeseen (miten se on mahdollista?) eikä ihan ilkisiltään tarjottu parsakaali oikein houkuttanut. Valmistinkin sitten meille parsakaalitimbaalit. Se kuulostaa paljon vaikeammalta ruokalajilta kuin sitten onkaan.

PARSAKAALITIMBAALI
(4 annosta)

1-2 kpl kokonaista parsakaalia
vettä ja suolaa kypsentämiseen

3 dl kuohukermaa
4 kpl kananmunia
n. 1 tl suolaa
n. 1/2 tl mustapippurirouhetta

vuokien voiteluun voita

Keitä parsakaalin nuppuja suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Valuta ja hienonna sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon kerma ja kananmunat, vatkaa seos tasaiseksi. Mausta ja tarkista maku.

Kaada seos voideltuihin pikkukulhoihin ja nosta kulhot vesihauteeseen. Kypsennä 175 C uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes timbaalit ovat hyytyneet (ravista kulhoa varovasti: jos lilluu keskeltä jatka kypsentämistä).

Kumoa hieman jäähtyneenä ja tarjoa liha- tai kalaruokien lisäkkeenä.

Maku oli huomattavasti lempeämpi kuin keitetyssä parsakaalissa (kerma sen tekee) ja mikä mukavinta, timbaalit eivät tuoksahtaneet ”kaalisilta”.

Karppaaminen tuntuu olevan melko trendikästä parhaillaan. Myös ravitsemusasiantuntijat ovat lehtijuttujen mukaan saaneet osansa innostuksesta. Huvittavinta oli, että Mikael Fogelholm arveli hiilihydraattien vieroksujia tavallista aggressiivisemmiksi! Jäämme siis odottelemaan raivon puuskia…

Viinin seuralaiseksi

Ja tässä sitten vinkki viikonlopuksi: punaviinin tai vaikkapa portviinin kumppaniksi sopiva sinihomejuustopiirakka. Leipaisin sen eiliseksi iltapalaksi, ja oli kyllä suunmyötäistä! Ohje on jälleen Victoria Lindbergin Matplatsen-blogista. Muokkasin sitä vähäsen…

SINIHOMEJUUSTOPIIRAKKA

Piirakkapohja:

3 1/2 dl vehnäjauhoja
½ dl emmental-juustoraastetta
1 tl leivinjauhetta
n. ½ tl suolaa
150 g voita
2 rkl vettä

Sekoita kuivat aineet ja juustoraaste keskenään. Nypi huoneenlämpöinen voi kuiviin aineisiin. Kun seos on tasaisen murumaista, lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa, kunnes uuni on lämmennyt 225 C.

Laita irtopohjavuoan pohjan ja reunuksen avulla leivinpaperi vuokaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja nosta siitä noin kahden senttimetrin reuna. Kypsennä tyhjää pohjaa uunissa noin 10 minuuttia.

Täyte:
1 pala Aura-juustoa tai n. 170 g sinihomejuustoa murusteltuna (esim. Höng Himmelblå)
1 kpl punainen paprika hienonnettuna
3 dl kuohukermaa
3 kpl kananmunia
1 dl emmental-juustoraastetta
suolaa ja mustapippurirouhetta maun mukaan

Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä seos puolikypsälle piirakkapohjalle ja jatka kypsentämistä 200 C uunissa alatasolla noin 25 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja piirakka saanut kauniin ruskean pinnan. Irrota jäähtyneenä vuoasta ja tarjoa viinin kera.

No niin. Nyt sitten vaan viikonlopun viettoon!

Värikylvyssä

Osallistuimme Herran kanssa tänään Turun Kulttuuripääkaupunkivuoden rientoihin, kun kävimme Kupittaanpuistossa Colourscape-värilabyrintissä. Olipa huikea kokemus kulkea väritiloista toisiin.

Colourscapen henkilöstö sanoi, että valokuvaaminen ei oikein tahdo onnistua labyrintissa, mutta muutaman kuvan näppäisin siitä huolimatta.

Mielenkiintoinen juttu. Hiukkasen alkoi ahtaanpaikankammoni nostaa päätään, kun olimme oikein syvällä labyrintissä, ja hiukkasen kuumaakin siellä oli, mutta siinäpä nuo ikävät puolet. Kannattaa poiketa, jos osuu reitille – tosin Colourscape sulkeutuu nyt sunnuntaina.