Rouva ja Herra viettivät viikonloppuaan flunssaa potien. Olo oli ajoittain aika surkea, mutta onneksi lääkekaapin perukoilta löytyi pullollinen vielä voimissaan olevaa, melkoisen jytyä yskänlääkettä. Ihmeteltiin sitä napattuamme tokkuraista oloa, ja löytyihän siihen selitys: lääke oli kombo alkoholista ja morfiinityyppisestä liuoksesta.
Stieg Larssonin Lisbet Salander puolestaan hoiti kolmen dvd:n voimalla flunssapotilaiden henkisen puolen. Nyt alamme olla jo terveiden kirjoissa (etenkin Rouva, jolla on tästä lausunto TYKSistä vuodelta 2004: vaikuttaa selväjärkiseltä…).
Ehkä näinä tautisena aikoina ihminen tuppaa saamaan pienimuotoisia raivokohtauksia mitä omituisimmista asioista. Viime aikojen ärtymystä aiheuttavien asioiden top-kympissä ovat termit haasteellisuus ja vastustuskyky.
Vastustuskykyä hoetaan etenkin juutinmaalaisten jogurttien mainoksissa kyllästymiseen asti. Eräskin ravitsemusterapeutti pystyy puolen minuutin mainospätkässä toistamaan sanan viiteen kertaan, ja lisäkaikua antaa mainoksen lukijaääni. Etsimättä tulee mieleen alakouluikäisenä hoettu lause ”Mene Suzukilla psykiatrille”, jonka avulla ja hieman lespaavasti puhuen, syljen pärskyessä ympäriinsä sai lähimmäistensä vastustuskyvyn todelliselle koetukselle. Arvatkaa, onko meille hankittu vastustuskykyä parantavaa jogurttia, vaikka flunssaa olemmekin poteneet?
No sitten tuo haasteellisuus: kaikki vähänkin vaikea tai v—umainen on nykyään haasteellista. Miksi ei voi sanoa suoraan, että homma ei nyt toimi! Tai että en osaa. Tai että ottaa päästä? Haasteellista Rouvan mielestä on se, kun haastemies soittaa iltamyöhällä ovikelloa ja pyytää kuittamaan haasteen (tätäkin on koettu neitiaikoina!). Kaikki muu on vaikeaa, hankalaa, vastenmielistä, inhottavaa, tylsää, ikävää ja sietämätöntä. Onko nyt kyse jostakin ällöpositiivisesta nami-nami-koulukunnasta, jonka mukaan kielteinen ilmaisu ääneen lausuttuna alkaa toteuttaa itseään? Eikös tämä, jos mikä, ole kosmetiikkaa? Mihin se ongelma korulauseilla häviää?
Ugh, olen puhunut!
Muuten elämä onkin ihanaa. Varsinais-Suomi on kylpenyt syysauringossa jo toista viikkoa. Ruska on kauniisti kehittymässä, illat ovat kuulaita ja pimeän aikaan näkee tähtitaivaan. Herrasväen pihakin on saamassa uutta ilmettä, kun rakennuttaja tänään kuori epäonnistuneen nurmikon pois ja loi uuden tilalle. Kivaa